Common use of Tausta Clause in Contracts

Tausta. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (KSSHP), Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (VSHP), Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Essote) sekä Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Siun sote); jatkossa kaikki edelliset yhdessä ”Tilaa- jat” ja erikseen ”Tilaaja” ovat asiakas- ja potilastietojärjestelmää (jatkossa ”APTJ”) koskevalla 19.06.2019 allekirjoitetulla yhteistyösopimuksella sopineet hankkivansa yhteistyössä käyttöönsä em. tietojärjestelmän. Sopimuksella on sovittu myös yhteistyöstä tietojärjestelmän käyttöön- otossa, käytössä ja jatkokehittämisessä. Hankintayksikkönä APTJ:n hankinnassa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) annetun lain 4 §:n ja 20 §:n mukaisesti on toiminut kuntasektorin yhteishankintayk- sikkö KL-Kuntahankinnat Oy (jatkossa ”Kuntahankinnat”). Tilaajat antoivat kukin osaltaan Kunta- hankinnoille sitoumuksen yhteishankintaan osallistumisesta sekä hankinnan tekemisestä sen mu- kaisena. Kuntahankinnat vastasi hankintamenettelyn toteuttamisesta vuosina 2017 - 2020. Hankintapää- tös tehtiin Kuntahankintojen toimesta 30.03.2020. Toimittajaksi valittiin Cerner Ireland Limited (jatkossa ”Toimittaja”). Toimittajan kanssa allekirjoitettiin 05.06.2020 Kuntahankintojen ja Toi- mittajan välille puitejärjestelysopimus, jolla sopijapuolet sopivat puitejärjestelyn perustamisesta. Tilaajat ja Toimittaja allekirjoittivat sopimukset, joissa sovittiin yleisistä ehdoista sopijapuolten kesken sekä suunnitteluprojektista. Suunnitteluprojektissa tarkennettiin toimitusprojektia koske- vaa projekti- ja sisältösuunnittelua, toimitusprojektin laajuus ja Toimittajan kiinteästi hinnoitte- lema kustannus. Tilaajien ja Toimittajan keskinäisissä, jo allekirjoitetuissa sopimuksissa (puitesopimus ja suunnit- teluvaiheen sopimus) on todettu, että sopijapuolet voivat irtautua seuraamuksitta ko. sopimuk- sista ja hankinnasta 31.11.2021 saakka. Tämän ajankohdan jälkeen noudatetaan em. allekirjoi- tettujen sopimusten yleisiä irtisanomis- tai purkuperusteita. Kaikki Tilaajien tekemät, Asteria (”APTJ”) koskevat sopimukset siirtyvät yleisseuraantona (sellai- senaan) aloittaville hyvinvointialueille, kuten sote-uudistusta koskevissa laeissa on säädetty.

Appears in 2 contracts

Sources: Toimitus Ja Palvelusopimus, Toimitus Ja Palvelusopimus

Tausta. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (KSSHP), Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (VSHP), Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Essote) sekä Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Siun sote); jatkossa kaikki edelliset yhdessä ”Tilaa- jatTilaajat” ja erikseen ”Tilaaja” ovat asiakas- ja potilastietojärjestelmää (jatkossa ”APTJ”) koskevalla 19.06.2019 allekirjoitetulla yhteistyösopimuksella sopineet hankkivansa yhteistyössä käyttöönsä em. tietojärjestelmän. Sopimuksella on sovittu myös yhteistyöstä tietojärjestelmän käyttöön- otossakäyttöönotossa, käytössä ja jatkokehittämisessä. Hankintayksikkönä APTJ:n hankinnassa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) annetun lain 4 §:n ja 20 §:n mukaisesti on toiminut kuntasektorin yhteishankintayk- sikkö KL-yhteishankintayksikkö KL- Kuntahankinnat Oy (jatkossa ”Kuntahankinnat”). Tilaajat antoivat kukin osaltaan Kunta- hankinnoille Kuntahankinnoille sitoumuksen yhteishankintaan osallistumisesta sekä hankinnan tekemisestä sen mu- kaisenamukaisena. Kuntahankinnat vastasi hankintamenettelyn toteuttamisesta vuosina 2017 - 2020. Hankintapää- tös Hankintapäätös tehtiin Kuntahankintojen toimesta 30.03.2020. Toimittajaksi valittiin Cerner Ireland Limited (jatkossa ”Toimittaja”). Toimittajan kanssa allekirjoitettiin 05.06.2020 Kuntahankintojen ja Toi- mittajan Toimittajan välille puitejärjestelysopimus, jolla sopijapuolet sopivat puitejärjestelyn perustamisesta. Tilaajat ja Toimittaja allekirjoittivat sopimukset, joissa sovittiin yleisistä ehdoista sopijapuolten kesken sekä suunnitteluprojektista. Suunnitteluprojektissa tarkennettiin toimitusprojektia koske- vaa koskevaa projekti- ja sisältösuunnittelua, toimitusprojektin laajuus ja Toimittajan kiinteästi hinnoitte- lema hinnoittelema kustannus. Tilaajien ja Toimittajan keskinäisissä, jo allekirjoitetuissa sopimuksissa (puitesopimus ja suunnit- teluvaiheen suunnitteluvaiheen sopimus) on todettu, että sopijapuolet voivat irtautua seuraamuksitta ko. sopimuk- sista sopimuksista ja hankinnasta 31.11.2021 saakka. Tämän ajankohdan jälkeen noudatetaan em. allekirjoi- tettujen allekirjoitettujen sopimusten yleisiä irtisanomis- tai purkuperusteita. Kaikki Tilaajien tekemät, Asteria (”APTJ”) koskevat sopimukset siirtyvät yleisseuraantona (sellai- senaansellaisenaan) aloittaville hyvinvointialueille, kuten sote-sote- uudistusta koskevissa laeissa on säädetty.

Appears in 2 contracts

Sources: Toimitus Ja Palvelusopimus, Toimitus Ja Palvelusopimus

Tausta. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville perusopetusta perusopetuslain (KSSHP), Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (VSHP), Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Essote628/1998) sekä Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Siun sote); jatkossa kaikki edelliset yhdessä ”Tilaa- jat” ja erikseen ”Tilaaja” ovat asiakas- ja potilastietojärjestelmää (jatkossa ”APTJ”) koskevalla 19.06.2019 allekirjoitetulla yhteistyösopimuksella sopineet hankkivansa yhteistyössä käyttöönsä em. tietojärjestelmän. Sopimuksella on sovittu myös yhteistyöstä tietojärjestelmän käyttöön- otossa, käytössä ja jatkokehittämisessä. Hankintayksikkönä APTJ:n hankinnassa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) annetun lain 4 §:n mukaisesti. Kunta voi perusopetuslain mukaan järjestää palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia ne perusopetuslaissa määritellyltä opetuksen järjestäjältä. Vuoden 2022 loppuun asti kehitysvammaisille ja 20 §muille erityistä tukea tarvitseville henkilöille perusopetusta on tuottanut Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KTO). Sopimuksen sopijapuoli on KTO:n mukaisesti on toiminut kuntasektorin yhteishankintayk- sikkö KLjäsenkunta. 1.1.2023 alkaen sosiaali- ja terveyspalvelu-Kuntahankinnat Oy (jatkossa ”Kuntahankinnat”)uudistuksen myötä KTO:n toiminta siirtyy muilta osin Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle, mutta hyvinvointialueelle ei siirretä KTO:n perusopetustoimintoja mm. Tilaajat antoivat kukin osaltaan Kunta- hankinnoille sitoumuksen yhteishankintaan osallistumisesta sekä hankinnan tekemisestä sen mu- kaisenasiitä syystä, että hyvinvointialue ei ole perusopetuslaissa tarkoitettu opetuksen järjestäjä. Kuntahankinnat vastasi hankintamenettelyn toteuttamisesta vuosina 2017 - 2020. Hankintapää- tös tehtiin Kuntahankintojen toimesta 30.03.2020. Toimittajaksi valittiin Cerner Ireland Limited (jatkossa ”Toimittaja”). Toimittajan kanssa allekirjoitettiin 05.06.2020 Kuntahankintojen ja Toi- mittajan välille puitejärjestelysopimusTämän takia osa KTO:n jäsenkunnista ovat yhdessä neuvotellen hakeneet ratkaisua, jolla sopijapuolet sopivat puitejärjestelyn perustamisestakehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden perusopetus voitaisiin tuottaa 1.1.2023 alkaen. Tilaajat Liedon, Taivassalon, Nousiaisten, Marttilan, Ruskon, Naantalin, Sauvon, Vehmaan, Kaarinan, Auran, Koski Tl:n, Kustavin, Kemiönsaaren, Paraisten, Mynämäen, Maskun, Paimion ja Toimittaja allekirjoittivat sopimuksetPöytyän kunnat ovat neuvotteluissa päätyneet ratkaisuun, joissa sovittiin yleisistä ehdoista sopijapuolten kesken sekä suunnitteluprojektistajossa KTO:n opetuksen toiminnot eli käytännössä ns. Suunnitteluprojektissa tarkennettiin toimitusprojektia koske- vaa projekti- Mylly-Antin koulu henkilöstöineen siirretään liikkeenluovutuksella Raisiolle. 1.1.2023 alkaen kehitysvammaisten ja sisältösuunnitteluamuiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden perusopetus tuotetaan Raision toimesta nykyisissä Mylly-Antin koulun tiloissa ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇ ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇ ▇, toimitusprojektin laajuus ja Toimittajan kiinteästi hinnoitte- lema kustannus. Tilaajien ja Toimittajan keskinäisissä, jo allekirjoitetuissa sopimuksissa (puitesopimus ja suunnit- teluvaiheen sopimus) on todettu, että sopijapuolet voivat irtautua seuraamuksitta ko. sopimuk- sista ja hankinnasta 31.11.2021 saakka. Tämän ajankohdan jälkeen noudatetaan em. allekirjoi- tettujen sopimusten yleisiä irtisanomis- tai purkuperusteita. Kaikki Tilaajien tekemät, Asteria (”APTJ”) koskevat sopimukset siirtyvät yleisseuraantona (sellai- senaan) aloittaville hyvinvointialueille, kuten sote-uudistusta koskevissa laeissa on säädetty▇▇▇▇▇.

Appears in 2 contracts

Sources: Sopimus Kehitysvammaisten Ja Autististen Lasten Ja Nuorten Perusopetuksesta, Sopimus Kehitysvammaisten Ja Autististen Lasten Ja Nuorten Perusopetuksesta

Tausta. Kouluhallitus vahvisti vuonna 1976 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä opistolle rakennuksenoh- jelman, johon kuului yhteensä noin 428-502 auditoriotilojen rakentaminen. Kaupungin ja opiston rakennushanke alkoi vuonna 1987. Sopimusrakenne jaettiin kahteen osaan. Käyttöoikeussopimuksella (KSSHP)16.12.1987) Keski-Suomen Opisto antoi kaupungille 100 vuodeksi käyttöoi- keuden määrättyihin rakennettaviin tiloihin. Kaupunki sai rajatun vuokrausoi- keuden, Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (VSHP)mutta ei oikeutta siirtää koko käyttöoikeutta eteenpäin. Käyttöoikeu- den vakuudeksi kaupunki voi hakea kiinnityksen maapohjaan, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Essote) sekä Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Siun sote); jatkossa kaikki edelliset yhdessä ”Tilaa- jat” ja erikseen ”Tilaaja” ovat asiakas- ja potilastietojärjestelmää (jatkossa ”APTJ”) koskevalla 19.06.2019 mikä myös ta- pahtui. Samaan aikaan allekirjoitetulla yhteistyösopimuksella sopineet hankkivansa yhteistyössä käyttöönsä emsovittiin rahoitusjärjes- telyistä, vuosittaisen käyttösuunnitelman laatimisesta ja käyttökulujen jakau- tumisesta. tietojärjestelmänTätä sopimusta ei ole tarkoitettu kiinnitettäväksi, vaan sopimuksen sisältö joustaa 100 vuoden mittaisen käyttöoikeuden voimassaoloaikana sen mukaan kuin kulloinkin on tarvetta. Sopimuksella on sovittu myös yhteistyöstä tietojärjestelmän käyttöön- otossaTarkoitus ei ole ollut solmia vuokrasopi- musta, käytössä ja jatkokehittämisessäjossa kaupunki maksaisi vuokraa Keski-Suomen Kansanopiston kanna- tusyhdistys R.y:lle. Hankintayksikkönä APTJ:n hankinnassa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) annetun lain 4 §:n ja 20 §:n mukaisesti on toiminut kuntasektorin yhteishankintayk- sikkö KLKaupunki maksaisi käyttökuluja, mutta ei varsinaista vuok- raa. Kiinteistölakimies Suomi Oy Postiosoite ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇ ▇ ▇ ▇▇▇▇▇ ▇▇▇▇▇ Puhelin 020 752 8400 ▇▇▇▇@▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇.▇▇ ▇▇▇.▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇.▇▇ y-Kuntahankinnat Oy (jatkossa ”Kuntahankinnat”). Tilaajat antoivat kukin osaltaan Kunta- hankinnoille sitoumuksen yhteishankintaan osallistumisesta sekä hankinnan tekemisestä sen mu- kaisena. Kuntahankinnat vastasi hankintamenettelyn toteuttamisesta vuosina 2017 - 2020. Hankintapää- tös tehtiin Kuntahankintojen toimesta 30.03.2020. Toimittajaksi valittiin Cerner Ireland Limited (jatkossa ”Toimittaja”). Toimittajan kanssa allekirjoitettiin 05.06.2020 Kuntahankintojen ja Toi- mittajan välille puitejärjestelysopimustunnus 1065454-2, jolla sopijapuolet sopivat puitejärjestelyn perustamisesta. Tilaajat ja Toimittaja allekirjoittivat sopimukset, joissa sovittiin yleisistä ehdoista sopijapuolten kesken sekä suunnitteluprojektista. Suunnitteluprojektissa tarkennettiin toimitusprojektia koske- vaa projekti- ja sisältösuunnittelua, toimitusprojektin laajuus ja Toimittajan kiinteästi hinnoitte- lema kustannus. Tilaajien ja Toimittajan keskinäisissä, jo allekirjoitetuissa sopimuksissa (puitesopimus ja suunnit- teluvaiheen sopimus) on todettu, että sopijapuolet voivat irtautua seuraamuksitta ko. sopimuk- sista ja hankinnasta 31.11.2021 saakka. Tämän ajankohdan jälkeen noudatetaan em. allekirjoi- tettujen sopimusten yleisiä irtisanomis- tai purkuperusteita. Kaikki Tilaajien tekemät, Asteria (”APTJ”) koskevat sopimukset siirtyvät yleisseuraantona (sellai- senaan) aloittaville hyvinvointialueille, kuten sote-uudistusta koskevissa laeissa on säädetty.ALV rek Turku ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇ ▇ ▇ Puhelin 020 752 8400 Oulu Elektroniikkatie 10 Puhelin 020 752 8400 Tampere ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇ ▇▇ ▇ Puhelin 020 752 8402 Kuopio ▇▇▇▇▇▇▇▇▇ ▇ Puhelin 020 752 8400

Appears in 1 contract

Sources: Käyttöoikeussopimus