Maksut. Tilitoimisto ja asiakas sopivat kirjallisesti toimeksiannon palkkiosta ja hinnoittelusta. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset, tavanomaiset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannukset. Tilitoimistolla on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksu, jos siitä on asiakkaan kanssa sovittu taikka, jos se voidaan tapauksen olosuhteissa muutoin katsoa perustelluksi. Tilitoimistolla on oikeus veloittaa tavanomaisesta Palvelusta poikkeavista lisätöistä eri korvaukset tilitoimiston hinnoitteluperusteiden mukaisesti, ellei muuta ole sovittu. Maksut eivät sisällä arvonlisäveroa, joka kulloinkin voimassa olevana samoin kuin muut välilliset verot ja lain edellyttämät sekä viranomaisten määräämät maksut lisätään eriteltyinä maksuihin. Tilitoimisto on varautunut ja panostanut Palveluiden tuottami- seen sopimuksen päättymiseen saakka. Tilitoimistolla on oike- us veloittaa palkkio ja mahdolliset suoranaiset kustannukset myös irtisanomisajalta, vaikka tilitoimistolla ei olisi teetetty Palveluja irtisanomisaikana, ellei muuta ole sovittu. Mikäli tilitoimisto on hankkinut Palvelun tuottamiseksi asiakkaan käyttöön ohjelmistoja tai muita palveluja ulkopuoliselta palveluntarjoajalta ja asiakas irtisanoo sopimuksen, tilitoimistolla on oikeus irtisanoa ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa tehdyt sopimukset päättymään samaan sopimuksen päättymishetkeen.
Appears in 3 contracts
Sources: Tilitoimiston Palvelusopimus, General Terms and Conditions, General Service Agreement
Maksut. Tilitoimisto Tilitoimiston palkkio määräytyy kussakin toimeksiannossa toimitettavien palvelujen valikoiman ja asiakas sopivat kirjallisesti toimeksiannon palkkiosta ja hinnoittelusta. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset, tavanomaiset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannuksetniiden laadun mukaan. Tilitoimistolla on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksu, jos siitä on asiakkaan kanssa sovittu taikka, jos se voidaan tapauksen olosuhteissa muutoin katsoa perustelluksi. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannukset. Tilitoimistolla on oikeus veloittaa tavanomaisesta Palvelusta poikkeavista lisätöistä tilitoimiston käytännön mu- kaiset eri korvaukset tilitoimiston hinnoitteluperusteiden mukaisestilisätöistä, ellei muuta toisin sovita. Eri maksul- lista lisätyötä on esimerkiksi viivästyneen aineiston käsittely, lainmuutoksesta tai viranomaismääräyksestä tai käyttöön otettavasta alan suosituksesta johtuva tilikarttojen tai muun aineiston muutostyö sekä viranomaisen tiedonanto- tai muus- ta kehotuksesta johtuva tai muu tilitoimistosta riippumaton li- sätyö kuten esimerkiksi tietosuojalainsäädännöstä ja sen muutoksista johtuva työ. Jos viranomaisen tiedonanto- tai muu kehotus johtuu tilitoimiston virheestä tai laiminlyönnistä, keho- tuksesta johtuvasta lisätyöstä ei kuitenkaan ole sovittuoikeutta periä eri maksua. Maksut eivät sisällä arvonlisäveroa, joka kulloinkin voimassa olevana voimas- saolevana samoin kuin muut välilliset verot ja lain edellyttämät sekä viranomaisten määräämät maksut lisätään eriteltyinä maksuihin. Tilitoimisto on varautunut ja panostanut Palveluiden palveluiden tuottami- seen sopimuksen päättymiseen saakka. Tilitoimistolla on oike- us veloittaa palkkio saada edelleen palkkiota ja mahdolliset suoranaiset kustannukset kus- tannukset myös irtisanomisajalta, vaikka tilitoimistolla ei olisi teetetty Palveluja irtisanomisaikana, ellei muuta ole sovittu. Mikäli tilitoimisto on hankkinut Palvelun tuottamiseksi asiakkaan käyttöön ohjelmistoja tai muita palveluja ulkopuoliselta palveluntarjoajalta ja asiakas irtisanoo sopimuksen, tilitoimistolla on oikeus irtisanoa ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa tehdyt sopimukset päättymään samaan sopimuksen päättymishetkeen.
Appears in 2 contracts
Sources: General Service Agreement, General Terms and Conditions
Maksut. Tilitoimisto Tilitoimiston palkkio määräytyy kussakin toimeksiannossa toimitettavien palvelujen valikoiman ja asiakas sopivat kirjallisesti toimeksiannon palkkiosta ja hinnoittelusta. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset, tavanomaiset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannuksetniiden laadun mukaan. Tilitoimistolla on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksu, jos siitä on asiakkaan kanssa sovittu taikka, jos se voidaan tapauksen olosuhteissa muutoin katsoa perustelluksi. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannukset. Tilitoimistolla on oikeus veloittaa tavanomaisesta Palvelusta poikkeavista lisätöistä tilitoimiston käytännön mukaiset eri korvaukset tilitoimiston hinnoitteluperusteiden mukaisestilisätöistä, ellei muuta toisin sovita. Eri maksullista lisätyötä on esimerkiksi viivästyneen aineiston käsittely, lainmuutoksesta tai viranomaismääräyksestä tai käyttöön otettavasta alan suosituksesta johtuva tilikarttojen tai muun aineiston muutostyö sekä viranomaisen tiedonanto- tai muusta kehotuksesta johtuva tai muu tilitoimistosta riippumaton lisätyö kuten esimerkiksi tietosuojalainsäädännöstä ja sen muutoksista johtuva työ. Jos viranomaisen tiedonanto- tai muu kehotus johtuu tilitoimiston virheestä tai laiminlyönnistä, kehotuksesta johtuvasta lisätyöstä ei kuitenkaan ole sovittuoikeutta periä eri maksua. Maksut eivät sisällä arvonlisäveroa, joka kulloinkin voimassa olevana voimassaolevana samoin kuin muut välilliset verot ja lain edellyttämät sekä viranomaisten määräämät maksut lisätään eriteltyinä maksuihin. Tilitoimisto on varautunut ja panostanut Palveluiden tuottami- seen palveluiden tuottamiseen sopimuksen päättymiseen saakka. Tilitoimistolla on oike- us veloittaa palkkio oikeus saada edelleen palkkiota ja mahdolliset suoranaiset kustannukset myös irtisanomisajalta, vaikka tilitoimistolla ei olisi teetetty Palveluja irtisanomisaikana, ellei muuta ole sovittu. Mikäli tilitoimisto on hankkinut Palvelun tuottamiseksi asiakkaan käyttöön ohjelmistoja tai muita palveluja ulkopuoliselta palveluntarjoajalta ja asiakas irtisanoo sopimuksen, tilitoimistolla on oikeus irtisanoa ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa tehdyt sopimukset päättymään samaan sopimuksen päättymishetkeen.
Appears in 2 contracts
Maksut. Tilitoimisto Tilitoimiston palkkio määräytyy kussakin toimek- siannossa toimitettavien palvelujen valikoiman ja asiakas sopivat kirjallisesti toimeksiannon palkkiosta ja hinnoittelusta. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset, tavanomaiset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannuksetniiden laadun mukaan. Tilitoimistolla on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksu, jos siitä on asiakkaan kanssa sovittu taikka, jos se voidaan tapauksen olosuhteissa muutoin katsoa perustelluksi. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannukset. Tilitoimistolla on oikeus veloittaa tavanomaisesta Palvelusta poikkeavista lisätöistä tilitoimiston käytännön mu- kaiset eri korvaukset tilitoimiston hinnoitteluperusteiden mukaisestilisätöistä, ellei muuta toisin sovita. Eri maksul- lista lisätyötä on esimerkiksi viivästyneen aineiston käsittely, lainmuutoksesta tai viranomaismääräyksestä tai käyttöön otettavasta alan suosituksesta johtuva tilikarttojen tai muun aineiston muutostyö sekä viranomaisen tiedonanto- tai muus- ta kehotuksesta johtuva tai muu tilitoimistosta riippumaton li- sätyö kuten esimerkiksi tietosuojalainsäädännöstä ja sen muutoksista johtuva työ. Jos viranomaisen tiedonanto- tai muu kehotus johtuu tilitoimiston virheestä tai laiminlyönnistä, kehotuksesta johtuvasta lisätyöstä ei kuitenkaan ole sovittuoikeutta periä eri maksua. Maksut eivät sisällä arvonlisäveroa, joka kulloinkin voimassa olevana voimas- saolevana samoin kuin muut välilliset verot ja lain edellyttämät sekä viranomaisten määräämät maksut lisätään eriteltyinä maksuihin. Tilitoimisto on varautunut ja panostanut Palveluiden palveluiden tuottami- seen sopimuksen päättymiseen saakka. Tilitoimistolla on oike- us veloittaa palkkio oikeus saada edelleen palkkiota ja mahdolliset suoranaiset kustannukset myös irtisanomisajalta, vaikka tilitoimistolla ei olisi teetetty Palveluja irtisanomisaikana, ellei muuta ole sovittu. Mikäli tilitoimisto on hankkinut Palvelun tuottamiseksi asiakkaan käyttöön ohjelmistoja tai muita palveluja ulkopuoliselta palveluntarjoajalta ja asiakas irtisanoo sopimuksen, tilitoimistolla on oikeus irtisanoa ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa tehdyt sopimukset päättymään samaan sopimuksen päättymishetkeen.
Appears in 1 contract
Sources: General Service Agreement
Maksut. Tilitoimisto Tilitoimiston palkkio määräytyy kussakin toimeksiannossa toimitettavien palvelujen valikoiman ja asiakas sopivat kirjallisesti toimeksiannon palkkiosta ja hinnoittelusta. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset, tavanomaiset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannuksetniiden laadun mukaan. Tilitoimistolla on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksu, jos siitä on asiakkaan kanssa sovittu taikka, jos se voidaan tapauksen olosuhteissa muutoin katsoa perustelluksi. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tar- peelliset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannukset. Tilitoimistolla on oikeus veloittaa tavanomaisesta Palvelusta poikkeavista lisätöistä tilitoimiston käytän- nön mukaiset eri korvaukset tilitoimiston hinnoitteluperusteiden mukaisestilisätöistä, ellei muuta toisin sovita. Eri maksullista lisätyötä on esimerkiksi viivästyneen aineiston käsittely, lainmuutoksesta tai viranomaismääräyksestä tai käyttöön otettavasta alan suosituksesta johtuva tilikarttojen tai muun aineiston muutostyö sekä viranomaisen tiedonanto- tai muusta kehotuksesta johtuva tai muu tilitoimistosta riippumaton lisätyö kuten esimerkiksi tietosuojalainsäädännöstä ja sen muutoksista johtuva työ. Jos viranomaisen tiedonanto- tai muu kehotus johtuu tilitoimiston virheestä tai laiminlyönnistä, kehotuksesta johtuvasta lisätyöstä ei kuitenkaan ole sovittuoikeutta periä eri maksua. Maksut eivät sisällä arvonlisäveroa, joka kulloinkin voimassa olevana voimassaolevana samoin kuin muut välilliset verot ja lain edellyttämät sekä viranomaisten määräämät maksut lisätään eriteltyinä maksuihin. Tilitoimisto on varautunut ja panostanut Palveluiden tuottami- seen palveluiden tuottamiseen sopimuksen päättymiseen saakka. Tilitoimistolla on oike- us veloittaa palkkio oikeus saada edelleen palkkiota ja mahdolliset suoranaiset kustannukset myös irtisanomisajaltairti- sanomisajalta, vaikka tilitoimistolla ei olisi teetetty Palveluja irtisanomisaikana, ellei muuta ole sovittu. Mikäli tilitoimisto on hankkinut Palvelun tuottamiseksi asiakkaan käyttöön ohjelmistoja tai muita palveluja ulkopuoliselta palveluntarjoajalta ja asiakas irtisanoo sopimuksen, tilitoimistolla on oikeus irtisanoa ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa tehdyt sopimukset päättymään samaan sopimuksen päättymishetkeen.
Appears in 1 contract
Sources: Accounting Services Agreement
Maksut. Tilitoimisto Tilitoimiston palkkio määräytyy kussakin toimeksiannossa toimitettavien palvelujen valikoiman ja asiakas sopivat kirjallisesti toimeksiannon palkkiosta ja hinnoittelusta. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset, tavanomaiset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannuksetniiden laadun mukaan. Tilitoimistolla on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksu, jos siitä on asiakkaan kanssa sovittu taikka, jos se voidaan tapauksen olosuhteissa muutoin katsoa perustelluksi. Palkkionlisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset ja kohtuulliset suoranaiset matka-ja muut Tilitoimistolla on oikeus veloittaa tavanomaisesta Palvelusta poikkeavista lisätöistä tilitoimiston käytännön mukaiset eri korvaukset tilitoimiston hinnoitteluperusteiden mukaisestilisätöistä, ellei muuta toisin sovita. Eri maksullista lisätyötä on esimerkiksi viivästyneen aineiston käsittely, lainmuutoksesta tai viranomaismääräyksestä tai käyttöön otet tavasta alan suosituksesta johtuva tilikarttojen tai muun aineiston muutostyö sekä viranomaisen tiedonanto- tai muusta kehotuksesta johtuva tai muu tilitoimistosta riippumaton lisätyö kuten esimerkiksi tietosuojalainsäädännöstä ja sen muutoksista johtuva työ. Jos viranomaisen tiedonanto- tai muu kehotus johtuu tilitoimiston virheestä tai laiminlyönnistä, kehotuksesta johtuvasta isätyöstä ei kuitenkaan ole sovittuoikeutta periä eri maksua. Maksut eivät sisällä arvonlisäveroa, joka kulloinkin voimassa olevana voimassaolevana samoin kuin muut kuinmuut välilliset verot ja lain edellyttämät sekä viranomaisten määräämät maksut lisätään eriteltyinä maksuihin. Tilitoimisto on varautunut ja panostanut Palveluiden tuottami- seen palveluiden tuottamiseen sopimuksen päättymiseen saakka. Tilitoimistolla on oike- us veloittaa palkkio oikeus saada edelleen palkkiota ja mahdolliset suoranaiset kustannukset myös irtisanomisajalta, vaikka tilitoimistolla ei olisi teetetty Palveluja irtisanomisaikana, ellei muuta ole sovittu. Mikäli tilitoimisto on hankkinut Palvelun tuottamiseksi asiakkaan käyttöön ohjelmistoja tai muita palveluja ulkopuoliselta palveluntarjoajalta ja asiakas irtisanoo sopimuksen, tilitoimistolla on oikeus irtisanoa ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa tehdyt sopimukset päättymään samaan sopimuksen päättymishetkeen.
Appears in 1 contract
Sources: General Terms and Conditions
Maksut. Tilitoimisto Tilitoimiston palkkio määräytyy kussakin toimek- siannossa toimitettavien palvelujen valikoiman ja asiakas sopivat kirjallisesti toimeksiannon palkkiosta ja hinnoittelusta. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset, tavanomaiset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannuksetnii- den laadun mukaan. Tilitoimistolla on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksuennakko- maksu, jos siitä on asiakkaan kanssa sovittu taikka, jos se voidaan tapauksen olosuhteissa muutoin katsoa kat- soa perustelluksi. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tar- peelliset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannukset. Tilitoimistolla on oikeus veloittaa tavanomaisesta Palvelusta poikkeavista lisätöistä tilitoimiston käytän- nön mukaiset eri korvaukset tilitoimiston hinnoitteluperusteiden mukaisestilisätöistä, ellei muuta toisin sovita. Eri maksullista lisätyötä on esimerkiksi viiväs- tyneen aineiston käsittely, lainmuutoksesta tai viran- omaismääräyksestä tai käyttöön otettavasta alan suosituksesta johtuva tilikarttojen tai muun aineiston muutostyö sekä viranomaisen tiedonanto- tai muusta kehotuksesta johtuva tai muu tilitoimistosta riippuma- ton lisätyö kuten esimerkiksi tietosuojalainsäädän- nöstä ja sen muutoksista johtuva työ. Jos viranomai- sen tiedonanto- tai muu kehotus johtuu tilitoimiston virheestä tai laiminlyönnistä, kehotuksesta johtuvas- ta lisätyöstä ei kuitenkaan ole sovittuoikeutta periä eri mak- sua. Maksut eivät sisällä arvonlisäveroa, joka kulloinkin voimassa olevana voimassaolevana samoin kuin muut välilliset verot ja lain edellyttämät sekä viranomaisten määräämät maksut lisätään eriteltyinä maksuihin. Tilitoimisto on varautunut ja panostanut Palveluiden tuottami- seen palveluiden tuottamiseen sopimuksen päättymiseen saakka. Tilitoimistolla on oike- us veloittaa palkkio oikeus saada edelleen palkkiota ja mahdolliset suoranaiset kustannukset myös irtisanomisajaltairti- sanomisajalta, vaikka tilitoimistolla ei olisi teetetty Palveluja irtisanomisaikana, ellei muuta ole sovittu. Mikäli tilitoimisto on hankkinut Palvelun tuottamiseksi asiakkaan käyttöön ohjelmistoja tai muita palveluja ulkopuoliselta palveluntarjoajalta ja asiakas irtisanoo sopimuksen, tilitoimistolla on oikeus irtisanoa ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa tehdyt sopimukset päättymään samaan sopimuksen päättymishetkeen.
Appears in 1 contract
Sources: General Service Agreement
Maksut. Tilitoimisto Tilitoimiston palkkio määräytyy kussakin toimek siannossa toimitettavien palvelujen valikoiman ja asiakas sopivat kirjallisesti toimeksiannon palkkiosta ja hinnoittelusta. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tarpeelliset, tavanomaiset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannuksetnii den laadun mukaan. Tilitoimistolla on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksuennakko maksu, jos siitä on asiakkaan kanssa sovittu taikka, jos se voidaan tapauksen olosuhteissa muutoin katsoa kat soa perustelluksi. Palkkion lisäksi tilitoimistolla on oikeus veloittaa tar peelliset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannukset. Tilitoimistolla on oikeus veloittaa tavanomaisesta Palvelusta poikkeavista lisätöistä tilitoimiston käytän nön mukaiset eri korvaukset tilitoimiston hinnoitteluperusteiden mukaisestilisätöistä, ellei muuta toisin sovita. Eri maksullista lisätyötä on esimerkiksi viiväs tyneen aineiston käsittely, lainmuutoksesta tai viran omaismääräyksestä tai käyttöön otettavasta alan suosituksesta johtuva tilikarttojen tai muun aineiston muutostyö sekä viranomaisen tiedonanto- tai muusta kehotuksesta johtuva tai muu tilitoimistosta riippuma ton lisätyö kuten esimerkiksi tietosuojalainsäädän nöstä ja sen muutoksista johtuva työ. Jos viranomai sen tiedonanto- tai muu kehotus johtuu tilitoimiston virheestä tai laiminlyönnistä, kehotuksesta johtuvas ta lisätyöstä ei kuitenkaan ole sovittuoikeutta periä eri mak sua. Maksut eivät sisällä arvonlisäveroa, joka kulloinkin voimassa olevana voimassaolevana samoin kuin muut välilliset verot ja lain edellyttämät sekä viranomaisten määräämät maksut lisätään eriteltyinä maksuihin. Tilitoimisto on varautunut ja panostanut Palveluiden tuottami- seen palveluiden tuottamiseen sopimuksen päättymiseen saakka. Tilitoimistolla on oike- us veloittaa palkkio oikeus saada edelleen palkkiota ja mahdolliset suoranaiset kustannukset myös irtisanomisajaltairti sanomisajalta, vaikka tilitoimistolla ei olisi teetetty Palveluja irtisanomisaikana, ellei muuta ole sovittu. Mikäli tilitoimisto on hankkinut Palvelun tuottamiseksi asiakkaan käyttöön ohjelmistoja tai muita palveluja ulkopuoliselta palveluntarjoajalta ja asiakas irtisanoo sopimuksen, tilitoimistolla on oikeus irtisanoa ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa tehdyt sopimukset päättymään samaan sopimuksen päättymishetkeen.
Appears in 1 contract
Sources: Tilitoimiston Palvelusopimus