Puitesopimus rahoitusleasingin käytöstä ja periaatepäätös irtaimen käyttöomaisuuden myynnistä
Hallitus § 191 08.11.2017
Puitesopimus rahoitusleasingin käytöstä ja periaatepäätös irtaimen käyttöomaisuuden myynnistä
EKSTPHAL § 191
Lausuntoluonnoksessa valtioneuvoston asetukseksi maakunnan tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista ja sen taustamuistiossa todetaan, että maakuntien rahoitusmalli ja maakuntien rahoituslain säännökset todennäköisesti johtavat siihen, että koneiden, laitteiden ja muun kaluston hankinta ja rahoitus tapahtuu merkittäviltä osiltaan leasingsopimusten avulla. Maakunnilla ei maakuntalain 97 §:n mukaan ole oikeutta pitkäaikaisen lainan ottamiseen.
Talousarviota 2018 on valmisteltu siten, että merkittävä osa koneiden ja kaluston rahoituksesta hoidetaan puitesopimuksella rahoitusleasingin avulla. Sopimuksella pyritään ohjaamaan tulevia leasinghankintoja, yksinkertaistetaan hankintojen rahoittamista ja solmittujen leasingsopimusten seurantaa. Vuosittain tehtävien yksittäisten sopimusten kokonaismäärä vaihtelee. Järjestely koskee soveltuvin osin myös jo hankittua irtainta käyttöomaisuutta siten, että erikseen päätettävä taseessa oleva irtain käyttöomaisuus myydään rahoitusyhtiölle tasearvosta ja vuokrataan takaisin. Limiittiin sisältyvien sopimusten sopimusaika on lähtökohtaisesti 3 – 7 vuotta. Yksittäiset limiitistä rahoitettavat sopimukset toteutetaan limiitin ehtojen mukaisesti. ▇▇▇▇▇▇▇▇▇ kohde itsessään kilpailutetaan erikseen toimittajien välillä. Vuokrattavien kohteiden osalta jäännösarvosta sovitaan tapauskohtaisesti todellinen taloudellinen pitoaika huomioiden ja kuntayhtymä vastaa jäännösarvosta.
Kuntayhtymän on mahdollista lunastaa yksittäiset sopimuskohteet varsinaisen leasingkauden päätyttyä tai vaihtoehtoisesti solmia jatko-leasingsopimus yhdeksi vuodeksi kerrallaan.
Leasing-rahoitusta on pääosin kahdenlaista:
*huoltoleasing, jossa kohteena on tietty hyödyke ja vastuu jäännösarvosta on vuokranantajalla.
*rahoitusleasing, jonka sisällä voidaan tehdä erilaisia hankintoja, ja leasing-ajan jälkeen vastuu jäännösarvosta on vuokralaisella eli kuntayhtymällä.
Pääoman lisäksi maksetaan korko, rahoitusmarginaali ja mahdolliset muut kulut. Vastaavasti tuloslaskelmasta jäävät pois poistot ja näihin omaisuuseriin kohdistuvat lainojen korot. Jos sopimusaika sovitaan pitkäksi, se nostaa rahoitusmarginaalin hintaa.
Vuoden 2016 tilinpäätöksessä koneita ja kalustoa oli taseessa yhteensä 13,5 milj. euroa. Tästä kuljetusvälineiden osuus oli 1,2 milj. euroa, erikoissairaanhoidon koneiden, laitteiden ja muun kaluston
osuus 10,0 milj. euroa ja perusterveydenhuollon ja muun toiminnan koneiden ja kaluston osuus 2,3 milj. euroa. Vuoden 2018 talousarvioluonnoksessa koneiden ja kaluston osuus on n. 4,5 milj. euroa. 10 000 euroa pienemmät hankinnat kirjataan suoraan käyttötalouteen.
Huoltoleasing on mahdollinen tiettyihin erityislaitteisiin, koska se sisältää muutakin kuin pelkän rahoituksen. Nämä kilpailutetaan tapauskohtaisesti erikseen tai hyödynnetään esim. Kuntahankintojen kilpailuttamia sopimuksia. .
Vaikutukset toimintaan:
Leasing-limiitti on rajallinen, ja sen käyttö on suunniteltava etukäteen talousarviossa. Jatkossakin hankinnoista päättää kilpailutuksen jälkeen hallinto- ja toimintasäännöissä määritelty päätöksentekijä.
Rahoitusleasingin käytännön toteutus toimii talousjohtajan kautta. Rahoitusleasingillä hankittavista tavaroista maksetaan hankintahinnan lisäksi rahoitusleasingin korko sekä marginaali.
Lisäksi leasingrahoitus on sidottu euribor-korkoihin, eli niiden noustessa myös rahoituksen hinta nousee. Toisaalta sama koskee myös euribor-korkoihin sidottuja normaaleja talousarviolainoja. Tällä hetkellä taseessa olevien irtaimen käyttöomaisuuden erien myynti vapauttaa rahavaroja muuhun käyttöön tai pienentää vastaavasti pitkäaikaisen lainanoton tarvetta. Rahoitusleasingin käyttö mahdollistaa vuotuisten vuokrakulujen jaksottamisen paremmin hyödykkeen koko taloudelliselle pitoajalle. Tämä on tietyissä tapauksissa tulosvaikutukseltaan poistoja edullisempi ratkaisu ja helpottaa vuoden 2018 talousarvion valmistelua.
Hankintalaki ei koske leasingrahoitusta.
Hallintosäännön 5§:n mukaan hallitus päättää kuntayhtymän hallinnassa olevan irtaimen omaisuuden myynnissä ja vuokrauksessa noudatettavista yleisistä perusteista sekä irtaimen omaisuuden, osakkeiden ja osuuksien myynnistä.
Olemme kilpailuttaneet leasingrahoituksen toistaiseksi voimassa olevan puitesopimuksen siten, että puitelimiitin perusteella rahoitettavien koneita, laitteita ja kalustoa koskevien leasingsopimusten kulloinkin jäljellä oleva arvonlisäveroton pääoma voi olla yhteensä enintään 20 000 000 euroa. Limiittiin sisältyvien sopimusten sopimusaika on lähtökohtaisesti 3 – 7 vuotta. Tarjoukset pyydettiin Kuntarahoitus Oyj:ltä, Nordealta ja 3 Step IT:ltä.
Kuntarahoitus Oyj:n tarjous oli näistä kokonaistaloudellisesti edullisin.
Tarjouspyyntö ja Kuntarahoitus Oyj:n tarjous ovat esityslistan
liitteenä. Muut tarjoukset ovat saatavilla kokouksessa tai hallituksen sihteeriltä.
Tj Hallitus päättää valtuuttaa toimitusjohtajan solmimaan ja allekirjoittamaan Kuntarahoitus Oyj:n kanssa liitteenä olevan tarjouksen mukaisesti toistaiseksi voimassa olevan leasingrahoituksen puitesopimuksen siten, että puitelimiitin perusteella rahoitettavien koneita, laitteita ja kalustoa koskevien leasingsopimusten kulloinkin jäljellä oleva arvonlisäveroton pääoma voi olla yhteensä enintään 20 000 000 euroa. Limiittiin sisältyvien sopimusten sopimusaika on lähtökohtaisesti 3 – 7 vuotta.
Huoltoleasing on mahdollinen erityislaitteisiin tai autoihin, joilla ajetaan paljon. Nämä kilpailutetaan tapauskohtaisesti erikseen tai hyödynnetään esim. Kuntahankintojen kilpailuttamia sopimuksia. Hallitus valtuuttaa lisäksi toimitusjohtajan päättämään em. järjestelyyn liittyen irtaimen käyttöomaisuuden erien myynnistä ja takaisinvuokrauksesta sekä allekirjoittamaan sopimuksen sopimuslimiitin puitteissa.
Hallitus Hyväksyttiin.
Valmistelija/lisätiedot:
▇▇▇▇▇ ▇▇▇▇▇▇▇▇, talousjohtaja, p. 040 524 3167 ▇▇▇▇▇▇▇.▇▇▇▇▇▇▇▇@▇▇▇▇▇▇.▇▇
