Palkkarakenne Mallilausekkeet

Palkkarakenne. Työehtosopimuksen mukainen vähimmäispalkka muo- dostuu tehtävän vaativuuden mukaisesta vähimmäis- palkasta ja henkilökohtaisen palkan kokemusosasta. TEHTÄVIEN VAATIVUUSRYHMITTELY Ryhmä 100 • Lyhyehköä käytännön kokemusta vaativa tehtävä. • Työtä tehdään ohjauksen alaisena tai selkeiden ohjeiden mukaan. • Päätöksentekotilanteet toistuvat samankaltaisina. Ryhmä 111 • Ammatillista osaamista edellyttävä tehtävä. • Tehtävää hoidetaan vakiintuneiden menettelytapojen tai ohjeiden mukaan. • Päätöksentekotilanteet ovat yleensä samantyyppisiä. • Päätöksentekoon saatava tieto on hankittavissa työn lähiympäristöstä. • Vuorovaikutus asiakaspinnassa perustuu ennalta annettujen ratkaisujen esittämiseen tai tiedon vastaanottamiseen ja välittämiseen. Ryhmä 124 • Tehtävässä tarvitaan ammatillista erityisosaamista ja tietoa yleisesti käytössä olevista toimintatavoista sekä näiden tietojen ja taitojen itsenäistä käyttöä. • Työtä ohjaavat yleisluonteiset toimeksiannot tai ohjeet. • Vuorovaikutus tapahtuu tiimeissä tai asiakaspinnassa, jossa tehtävällä on asioita selvittävä rooli. Ryhmä 154 • Tehtävässä on vastuu, asiantuntijuus tai itsenäisyys siinä määrin korostunut, että siitä on tullut edellisen ryhmän perusmääritelmää vaativampi. • Tehtävä voi sisältää myös suorittavaa työtä tekevien työn ohjaamista. Ryhmä 191 • Tehtävässä tarvitaan teoreettista tietoa ja työprosessien hallitsemista. • Tehtävään kuuluu ongelmien havaitsemista ja arviointia sekä ratkaisujen tuottamista (esimerkiksi suunnittelua, selvittelyä tai kehittämistä). • Tieto päätöksentekoa varten hankitaan aiemmista tapauksista tai yhdistelemällä lähiympäristöstä saatavaa uutta tietoa. • Vuorovaikutukselle on tyypillistä asian- tuntijarooli asiakaspinnassa tai työn johtaminen. Ryhmä 236 • Tehtävässä on vastuu, asiantuntijuus, itsenäisyys tai avainasema siinä määrin korostunut, että siitä on tullut edellisen ryhmän perusmääritelmää vaativampi. Ryhmä 292 • Tehtävään kuuluu yleensä organisointi-, suunnittelu- tai resurssivastuita. • Vuorovaikutukselle on tyypillistä itsenäinen vaikuttaminen erityisasiantuntijana päätöksentekoon tai toimiminen kehittämistiimin vetäjänä. • Tehtävässä korostuu kokonaisvaltainen asiantuntemus toiminnon prosesseista.
Palkkarakenne. Toimihenkilön palkka muodostuu tässä palkkausjärjestelmässä toimen vaativuuteen perustu- vasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja henkilökohtaiseen pätevyyteen ja työsuoritukseen perustuvasta henkilökohtaisesta palkanosasta. Palkan lisäksi toimihenkilölle maksetaan palk- kausjärjestelmän ulkopuolista voimassa olevan työsuhteen yhtäjaksoiseen kestoon perustu- vaa erillistä palvelusaikalisää. Palkkarakenteen keskeisin osa on toimen vaativuuteen perustuva palkanosa, joka arvioidaan palkkausjärjestelmässä olevalla vaativuuden arviointijärjestelmällä. Arvioinnista saatujen tu- losten perusteella toimi sijoittuu johonkin palkkausjärjestelmän kymmenestä vaativuusluo- kasta, joista jokaisella on kulloinkin voimassa olevassa työehtosopimuksessa sovittu vaati- vuusluokkapalkka. Palkkarakenteen toinen osa, henkilökohtainen palkanosa, määräytyy tointa hoitavan toimihen- kilön pätevyyden ja työsuorituksen perusteella. Pätevyys- ja suoritustekijöiden arvioinnin tulee perustua esimiehen järjestelmälliseen ja oikeudenmukaiseen arvioon toimihenkilön em. omi- naisuuksista. Kun työsuhde on kestänyt puoli vuotta, tulee henkilökohtaisen palkanosan suu- ruuden olla vähintään 3 prosenttia asianomaisen toimen vaativuusluokkapalkasta. Palvelusaikalisä on palkkarakenteeseen kuulumaton erillinen lisä. Sen suuruus määräytyy asi- anomaisen toimihenkilön työsuhteen yhtäjaksoisen pituuden perusteella. min. 3 %
Palkkarakenne. Työehtosopimuksen mukainen vähimmäispalkka muo- dostuu työn vaativuuden mukaisesta vähimmäispal- kasta ja henkilökohtaisen palkanosan kokemusosasta.
Palkkarakenne. Toimihenkilön palkka muodostuu toimen vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta osuudesta ja pätevyyteen ja työsuoritukseen perustuvasta henkilökohtaisesta palkanosasta sekä mahdollisesta palvelusvuosilisästä.
Palkkarakenne. 1 Toimihenkilön kuukausipalkka muodostuu toimen vaativuu- teen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja henki- lökohtaiseen pätevyyteen ja työsuoritukseen perustuvasta henkilökohtaisesta palkanosasta sekä mahdollisesta yritys- kohtaisesta palkanosasta.
Palkkarakenne. Palkkarakenteen keskeinen osa on toimen vaativuuteen perustuva palkanosa, joka arvioidaan palkkausjärjestelmässä olevalla vaativuuden arviointijärjestel- mällä. Arviointi tapahtuu voimassa olevien kirjallisten toimenkuvien perusteella. Järjestelmää käyttöönotettaessa perustetaan arviointiryhmä, joka muodostuu tämän sopimuksen allekirjoittajajärjestöjen luottamusmiehistä sekä työnantajan edustajista. Xxxxxxx luottamusmiestä ei työpaikalla ole, voivat tämän sopimuksen allekirjoittajajärjestöjen jäsenet valita keskuudestaan muun edustajan. Sovittua palkkaryhmittelyä ei työnantaja voi yksipuolisesti muuttaa. Arvioinnista saatujen tulosten mukaan toimi sijoittuu johonkin kuudesta (6) palk- karyhmästä, joista jokaisella on kulloinkin voimassa olevassa työehtosopimuk- sessa sovittu vaativuusluokkapalkka.
Palkkarakenne. Toimihenkilön palkka muodostuu tehtävän vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta sekä henkilökohtaiseen pätevyyteen ja työsuoritukseen perustuvasta henkilökohtaisesta palkanosasta. Toimihenkilöiden henkilökohtaisen palkanosan kehitystä tarkastellaan yhtiötasolla kalenterivuosittain pääluottamusmiehen kanssa. Tarkastelu pitää sisällään selvityksen siitä, kuinka monen toimihenkilön henkilökoh- tainen palkanosa on muuttunut. Tarkasteluun otetaan erityisesti niiden toimihenkilöiden määrän kehitys, joiden henkilökohtaisen palkanosan suuruus on pysynyt samana vähintään viisi vuotta. Palkkausjärjestelmän lähtökohtana on tehtävän vaativuuden oikeuden- mukainen ja objektiivinen mittaaminen. Vaativuus määritetään toimen- kuvauksen perusteella. Toimen vaativuutta määritettäessä arvioidaan tehtävien sisältöä, joten toimihenkilön henkilökohtaiset ominaisuudet eivät vaikuta tehtävän vaa- tivuuden arviointiin. Tehtävän vaativuutta kuvaavia mittareita ovat:
Palkkarakenne. Liitot asettavat palkkarakenteen ylläpitoa ja kehittä- mistä varten työryhmän, jonka tehtävänä on sopi- muskauden aikana:
Palkkarakenne 

Related to Palkkarakenne

  • Rakentamisvelvoite Vuokralainen sitoutuu rakentamaan vuokra-alueelle asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväk- syttyjen piirustusten mukaisen uudisrakennuksen kolmen (3) vuoden kuluessa vuokra-ajan alkami- sesta siihen valmiusasteeseen, että rakennusvalvontaviranomainen on vuokralaisen pyynnöstä suo- rittanut käyttöönottokatselmuksen ja hyväksynyt rakennuksen käyttöönotettavaksi. Rakentamisvelvoitteella tarkoitetaan pysyvän rakennuksen rakentamista. Tilapäinen rakennus ei täytä rakentamisvelvoitteen ehtoja. Vuokranantaja voi hakemuksesta pidentää tässä tarkoitettuja rakennusaikoja. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan rakennustensa ja vuokra-alueen kunnossapidosta, siistey- destä ja turvallisuudesta. Valmiita rakennuksia ei saa osaksikaan purkaa ilman Vuokranantajan kir- jallista suostumusta. Alueella kasvavia puita ei saa vahingoittaa eikä luvatta kaataa, mikäli ne eivät aiheuta vaaraa turvallisuudelle. Vuokra-alueella sijaitsevat puut kuuluvat Vuokranantajalle. Vuokralainen huolehtii tarpeelliseksi katsottujen vuokra-alueeseen kohdistuvien perusparannustöi- den tekemisestä ja vastaa töiden kustannuksista. Oleellisiin perusparannustöihin tulee saada Vuok- ranantajan kirjallinen suostumus. Kunnossapitovelvollisuudesta tai perusparannuksista taikka muista suorittamistaan töistä johtuvista kustannuksista Vuokralaisella ei ole oikeutta saada korvausta eikä vuokranmaksussa hyvitystä. Vuokralaisella ei ole myöskään oikeutta vuokrasuhteen päättyessä saada korvausta sopimuksen kohteen arvoa nostaneista perusparannuksista tai muista töistä.

  • Palkkausjärjestelmä Luottamusmiehille varataan mahdollisuus perehtyä toimialueellaan kulloinkin voimassa oleviin puusepänteollisuuden toimihenkilösopimuksen soveltamisalueella työskenteleviin toimihenkilöstöä koskeviin palkanmääräytymis- ja palkanlaskentajärjestelmiin kuten eri palkkausmuotoihin ja niissä käytettäviin vuorotyölisien määräytymis- ja laskentasääntöihin. Lisäksi luottamusmiehellä on oikeus perehtyä toimialueensa toimihenkilöiden osalta hätä- ja ylityöstä sekä niistä maksetusta korotetusta palkasta työlainsäädännön mukaisesti laadittuun luetteloon.

  • Vahingonkorvausvelvollisuus Tilaajalla on oikeus saada vahingonkorvausta Liikennöitsijän sopimusrikko- muksesta aiheutuneesta välittömästä vahingosta sekä menetetyistä lipputu- loista siltä osin kuin vahingon määrä ylittää maksettavan sopimussakon ja palveluista sovitut sanktiot. Liikennöitsijällä on oikeus saada vahingonkor- vausta tilaajan sopimusrikkomuksesta aiheutuneesta välittömästä vahin- gosta. Korvauksen enimmäismäärä on palvelun laskennallinen 12 kuukau- den hinta. Liikennöitsijällä ei ole oikeutta saada korvausta välillisistä vahin- goista. Näiden ehtojen mukaiset vahingonkorvausvelvollisuuden rajoitukset eivät koske tapausta, jossa sopijapuoli on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.

  • Lomaraha Työntekijälle maksetaan lomarahana 50 % hänen vuosilomapalkkansa määrästä. Lomaraha maksetaan lomalta paluun jälkeen ensimmäisenä palkanmaksupäivänä. Mikäli vuosiloma pidetään osissa, maksetaan kun- kin lomanosan päättyessä sitä vastaava osa lomarahasta. Paikallisesti voidaan kirjallisesti sopia, että lomaraha maksetaan useam- pana eränä kuitenkin niin, että se on kokonaan maksettu viimeistään en- nen seuraavan lomanmääräytymisvuoden alkua. Jos työntekijän työsuh- de päättyy ennen lomarahan sovittua maksamisajankohtaa, maksetaan se työsuhteen päättyessä, mikäli työntekijä on siihen muutoin työehtosopi- muksen mukaan oikeutettu. Työntekijälle, jonka työsuhde päättyy ennen hänen vuosilomaansa, mak- setaan lomaraha vuosilomalain mukaisesta lomakorvauksesta. Lomaraha suoritetaan lopputilin yhteydessä. Lakisääteiselle eläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaraha vuosilomapalkasta ja/tai lomakorvauksesta. Kun työntekijä lähtee suorittamaan asepalvelusta, vapaaehtoista asepal- velusta tai siviilipalvelusta, hänelle maksetaan lomakorvaus vuosiloma- lain mukaisesti. Lomakorvauksesta maksetaan lomaraha, mikäli työnte- kijä suoritettuaan asepalveluksen, vapaaehtoisen asepalveluksen tai sivii- lipalveluksen palaa palvelusajan päätyttyä työhön palvelukseen kutsutun maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain (305/2009) edellyttämällä tavalla. Jos palvelukseen astumi- nen on tapahtunut välittömästi vuosilomalta, lasketaan lomaraha vastaa- vasti työntekijälle maksetun vuosilomapalkan ja lomakorvauksen yhteis- määrästä. Lomaraha maksetaan työhön paluun jälkeisenä ensimmäisenä palkanmaksupäivänä.

  • Suojeluohjeet Vakuutetulla on velvollisuus noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai muutoin kirjallisesti annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu laiminlyö suojeluohjeiden noudattamisen, tahallaan tai huolimamaattomuudella, jota ei voida pitää vähäisenä ja suojeluohjeen noudattamatta jättämisellä on ollut vaikutusta vahingon syntyyn tai sen määrään, voidaan korvausta alentaa tai se voidaan evätä yleisten sopimusehtojen mukaisesti. Rakennukset ja koneet tulee pitää rakennuslain, rakentamismääräysten ja työsuojelumääräysten mukaisessa kunnossa.

  • Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä.

  • Koulutustyöryhmä Sopimuksen tarkoittaman ammattiyhdistyskoulutuksen toimeenpanoa varten ovat allekirjoittajajärjestöjen väliset koulutustyöryhmät. Työryhmät koostuvat samaan keskusjärjestöön kuuluvien työntekijäjärjestöjen ja työnantajajärjestön edustajista, joita kukin osapuoli nimeää enintään kaksi. Koulutustyöryhmä hyväksyy kurssit kalenterivuodeksi kerrallaan. Kursseja voidaan tarpeen vaatiessa hyväksyä myös kesken kalenterivuoden. Koulutustyöryhmälle annetaan ennen kurssin hyväksymispäätöstä selvitys kurssin opetusohjelmasta, ajankohdasta, järjestämispaikasta, kohderyhmästä ja muista koulutustyöryhmän mahdollisesti pyytämistä tiedoista. Hyväksymällään kurssilla koulutustyöryhmällä on mahdollisuus seurata opetusta. Liitot tiedottavat koulutustyöryhmän seuraavalle vuodelle hyväksymät kurssit mah- dollisuuksien mukaan viimeistään kaksi kuukautta ennen ensimmäisen kurssin al- kua.

  • Luottamusmiehet 1. Luottamusmiehen osalta noudatetaan liittojen välistä luottamusmies- sopimusta.

  • Työrauha 1. Tähän sopimukseen sidottu ei saa sopimuksen voimassaoloaikana ryhtyä työtaistelutoi- menpiteisiin sopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai oikeasta sisällöstä taikka sopimuk- seen perustuvasta vaatimuksesta syntyneen riidan ratkaisemiseksi, voimassaolevan sopimuk- sen muuttamiseksi tai uuden sopimuksen aikaansaamiseksi.

  • Voimassaolo Tämä sopimus on voimassa kuten runkosopimus.