Verotus Mallilausekkeet

Verotus. Kukin Jäsenkunta ja Kuntayhtymä vastaa sille tästä Sopimuksesta ja sen perusteella tehtävien toimenpiteiden mahdollisista veroseuraamuksista.
Verotus. AXA tai Myyjä eivät vastaa mistään veroista, joita vakuutetulle tai edunsaajalle aiheutuu korvauksen maksamisesta. AXA toimittaa korvauksista kaikki lain vaatimat ennakonpidätykset.
Verotus. 11.1 Chubb ei vastaa veroista, joita edunsaajalle korvauksen mak- samisesta saattaa aiheutua.
Verotus. Osapuolet aloittavat veroalan yhteistyön ja toteuttavat sen yhteydessä muun muassa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on Serbian verojärjestelmän uudistaminen, verohallinnon nykyaikaistaminen veronkannon tehostamiseksi ja veropetosten torjunta. Yhteistyössä otetaan asianmukaisella tavalla huomioon verotusta ja haitallisen verokilpailun torjumista koskevan yhteisön säännöstön ensisijaiset alat. Haitallinen verokilpailu olisi poistettava neuvoston 1 päivänä joulukuuta 1997 hyväksymien yritysverotukseen sovellettavien menettelysääntöjen periaatteita noudattaen. Yhteistyötä suunnataan myös avoimuuden lisäämiseen ja korruption torjuntaan, ja sen piiriin kuuluu tietojenvaihto jäsenvaltioiden kanssa, jotta voitaisiin helpottaa veropetosten ja veronkierron estämiseen tähtäävien toimenpiteiden toteuttamista. Serbian on saatettava päätökseen tuloa ja varallisuutta koskevan OECD:n malliverosopimuksen viimeisimpään toisintoon ja verotietojen vaihtoa koskevaan OECD:n mallisopimukseen perustuvien kahdenvälisten sopimusten verkosto niiden jäsenvaltioiden kanssa, jotka osallistuvat näihin sopimuksiin.
Verotus. 1. Sopimuspuolet aloittavat veroalan yhteistyön ja toteuttavat sen yhteydessä muun muassa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on verojärjestelmän uudistaminen, verohallinnon nykyaikaistaminen veronkannon tehostamiseksi ja veropetosten torjunta. 2. Yhteistyössä otetaan asianmukaisella tavalla huomioon verotusta ja haitallisen verokilpailun torjumista koskevan yhteisön säännöstön ensisijaiset alat. Tältä osin sopimuspuolet pitävät tärkeänä avoimuuden parantamista ja tietojenvaihtoa Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja Albanian välillä, jotta voitaisiin helpottaa veronkierron estämiseen tähtäävien toimenpiteiden toteuttamista. Lisäksi sopimuspuolet neuvottelevat keskenään tämän sopimuksen voimaantulopäivästä poistaakseen haitallisen verokilpailun Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja Albanian väliltä tasapuolisten toimintaedellytysten takaamiseksi yritysverotuksen alalla.
Verotus. Palveluseteli on saajalleen veroton etuus. Verottomuus edellyttää, että palveluseteli • myönnetään selkeästi määriteltyihin palveluihin • on henkilökohtainen eikä siirrettävissä toiselle henkilölle • ei ole suoraan asiakkaalle maksettavaa rahaa, jonka käytön hän itse määrittelee Palveluseteliä käytettäessä asiakkaan omavastuu ei oikeuta kotitalousvähennykseen tuloverotuksessa. Arvonlisäverolain 34 §:n mukaan veroa ei suoriteta terveyden- ja sairaanhoitopalvelun myynnistä. Terveyden ja sairaanhoitopalvelulla tarkoitetaan ihmisen terveydentilan sekä toiminta- ja työkyvyn määrittämiseksi taikka terveyden sekä toiminta- ja työkyvyn palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi tehtäviä toimenpiteitä, jos kysymyksessä on: 1. valtion tai kunnan ylläpitämässä terveydenhuollon toimintayksikössä annettava hoito taikka yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa tarkoitettu hoito; tai 2. sellaisen terveydenhuollon ammattihenkilön antama hoito, joka harjoittaa toimintaansa lakiin perustuvan oikeuden nojalla tai joka on lain nojalla rekisteröity. Arvonlisäverolain 37 §:n mukaan veroa ei suoriteta sosiaalihuoltona tapahtuvasta palvelujen ja tavaroiden myynnistä. Sosiaalihuollolla tarkoitetaan valtion tai kunnan harjoittamaa sekä sosiaaliviranomaisten valvomaa muun sosiaalihuollon palvelujen tuottajan harjoittamaa toimintaa, jonka tarkoituksena on huolehtia lasten ja nuorten huollosta, lasten päivähoidosta, vanhustenhuollosta, kehitysvammaisten huollosta, muista vammaisten palveluista ja tukitoimista, päihdehuollosta sekä muusta tällaisesta toiminnasta.
Verotus. Osapuolet sopivat arvonlisäverotuksen tai muun sovellettavan verotuksen osalta seuraavaa: (a) hinnat ilmoitetaan tarjouksessa ilman Arvonlisäveroa; (b) mikäli minkä tahansa lainsäädännön perusteella Sandvikin tulee maksaa Tuotteiden, Palvelujen tai Digitaalisten Palvelujen myynnistä tai tarjoamisesta Arvonlisävero, lasketaan ja laskutetaan kyseistä Arvonlisäveroa vastaava summa Ostajalta lisämaksuna; (c) siinä määrin kuin osapuolelle suoritettava Sopimuksen mukainen tai Sopimukseen liittyvä maksu lasketaan viittaamalla toiseen lukuun tai määrittämällä prosenttiluku toisesta summasta tai liikevaihdosta, lasketaan maksu viittaamalla toiseen lukuun tai määrittämällä prosenttiluku toisesta summasta tai liikevaihdosta siten, että niistä otetaan pois Arvonlisävero; (d) edellä mainitun lisäksi ja sitä rajoittamatta, mikäli Tuotteiden myynti on Arvonlisäverotonta sillä perusteella, että Ostaja tai sen huolintaliike siirtää Tuotteen maasta toiseen, Ostajan tulee toimittaa Sandvikille pyynnöstä kaikki siirtoon liittyvät asiakirjat ja mahdolliset tulliasiakirjat, jotta Tuotteiden rajat ylittävä siirto voidaan todentaa; (e) jos Ostaja ei toimita pyydettyjä asiakirjoja pyydetyssä ajassa tai asiakirjat eivät vastaa asianomaisen veroviranomaisen vaatimuksia tai mikäli asiakirjoista ilmenee, että: (i) Tuotteita ei ole siirretty rajan yli ja/tai (ii) Tuotteita ei ole siirretty rajan yli lain tai veroviranomaisen vaatiman ajan kuluessa ja/tai (iii) Tuotteet on siirretty jonkin muun osapuolen kuin Ostajan tai sen huolintaliikkeen toimesta ilman Sandvikin kirjallista suostumusta, Ostaja maksaa Sandvikille Arvonlisäveroa vastaavan summan, jonka ▇▇▇▇▇▇▇ on velvollinen maksamaan veroviranomaiselle kohdan 9.3(b) mukaisesti sekä kaikki mahdolliset korot ja seuraamukset, jotka veroviranomainen on määrännyt Sandvikille kyseisten Tuotteiden toimittamiseen liittyen; ja (f) tämä kohta 9.3 pysyy voimassa edelleen Sopimuksen päättymisen tai päättämisen jälkeen.
Verotus. Chubb ei vastaa veroista, joita edunsaajalle voidaan määrätä korvauksen vastaanottamisen seurauksena.
Verotus. Asiakas vastaa aina itse sijoitustoimintaansa liittyvistä veroseuraamuksista, mistä syystä asiakkaan tulee huo- lellisesti ennen sijoituspäätöksen tekemistä perehtyä rahoitusvälineeseen liittyvään verotukseen. Asiakkaan tulee tarvittaessa kääntyä veroasiantuntijan puoleen. Verokohtelu määräytyy kunkin asiakkaan yksilöllisten olosuhteiden perusteella, ja verotus voi myös muuttua tulevaisuudessa. Lisätietoja verotuksesta saa omasta verotoimistosta sekä Verohallinnon Internet-sivuilta ▇▇▇.▇▇▇▇.▇▇.
Verotus. 11.1 Chubb ei vastaa veroista, joita edunsaajalle korvauksen saa- misesta saattaa aiheutua.