Sopimusehdot Mallilausekkeet
Sopimusehdot. Lisätyön käyttöönotosta, sopimukseen sisältyvistä toimintamalleista, lääkäreiden ja hoito- ja muun henkilökunnan määrästä neuvottelee ja päättää yksikön työnjohto. Malli on valittava siten, että millekään ammattiryhmälle ei muodostu kohtuutonta odotusta. Lisätyö ei saa aiheuttaa perustyöajan leikkausmäärän vähenemistä, eikä lisätyöleikkauksia valikoida systemaattisesti helpommaksi. Lisätyöajan käyttö edellyttää työajan raportointia. Perustyöajaksi merkitään työaika siihen saakka, kun lisätyöpotilaan saliaika alkaa. Malleissa eri salien lisätyöaika voi alkaa porrastetusti säännöllisen työajan jälkeen (ma- to kello 15.30 ja pe kello 15.00). Tuntiperusteinen lisätyöaika alkaa siten kuin työnjohto kussakin tapauksessa määrää. Jos työaikalista jää vajaaksi, sovitaan lisätyön vuoksi vajaaksi jääneen työviikon tuntien tekemisestä muulloin. Päätöksen siitä, voidaanko tämän sopimuksen mukaisia toimenpiteittä tehdä sopimuksen mukaisena lisätyönä, tekee Kainuun maakunta –kuntayhtymän terveysjohtaja. Yksiköiden työnjohto tekee tarvittavat päivä-, toimenpideryhmä- ja salikohtaiset työvuorolistat, joista voi varata itselle sopivan ajan ammattiryhmittäin. Työnjohdolla on oikeus tasoittaa työvuorojen määriä ja sopia henkilöstön kanssa, että työvuorot jaetaan jollakin muulla tavalla. Lisätyön suhteellinen osuus ei saa nousta liian korkeaksi myöskään osa-aikaisilla työntekijöillä. Lisätyön suoritepalkkiota voidaan käyttää leikkaussalissa, mikäli työntekijä on sidottu suoraan leikkaukseen sovituksi ajaksi. Lisätyön tuntihintoja käytetään työnjohdon päätöksellä lisätyöstä sovituissa työyksiköissä. Tuntikorvausta voidaan käyttää leikkaussalissa, heräämössä, väline- huollossa, fysioterapiassa, röntgenissä, laboratoriossa yms., mikäli lisätyö aiheutuu hoitotakuupotilaasta, eikä lisätyötä ole muuten resursoitu. Työyksiköissä tehtyjen työvuoromerkintöjen tulee antaa yksiselitteiset tiedot lisätyökorvausten toimenpidekohtaiseen maksamiseen henkilöryhmittäin. Suoritepalkkioita varten kustakin leikkauksesta tuotetaan yksi lomake, johon merkitään käytetty suoritemalli (A1-C2), potilaan henkilötiedot, osallistuneiden työntekijöiden nimet ja tehtävänimike, päiväys, saliajan alku ja loppu sekä kaikki diagnoosi- ja toimenpidetiedot (sisältäen mallissa sovitut toimenpidekoodit).
Sopimusehdot. Toimittajan tarjoamien palveluiden yleiset sopimusehdot sekä nämä erityiset sopi- musehdot.
Sopimusehdot. Hankinnassa noudatetaan ensisijaisesti tarjouspyynnön mukaisia ehtoja. ▇▇▇▇▇▇▇▇ ei saa liittää tarjouksensa liitteeksi omia tai oman alansa sopimusehtoja. Tarjoaja ei saa liittää tarjoukseensa sellaisia ehtoja, jotka estävät tilaaja vertailemasta tarjouksia alu- eittain. Urakoitsijalla on oikeus käyttää kussakin alueessa varatoimittajana minkä tahansa muun alueen urakoitsijaa, jotta voidaan turvata palveluiden saatavuus tai riittävä laatu. Tarjouspyynnössä esitetyt ehdot ovat minimivaatimuksia, joiden ylittämisestä ei tarjousvertailussa hyvitetä, ellei tarjouspyynnössä muuta ole asiasta mainittu. Valitulla urakoitsijalla ei ole oikeutta minkäänlaisiin korvauksiin, mikäli purkaminen ta- pahtuu heikkoon palvelutasoon / toimimattomaan palveluun vedoten (mm. toimitus- aikojen ylittyminen, palvelun heikko laatu). Purkamisperusteeksi riittää tilaajan toimesta todennettu sovitun palvelutason toistuva alitus, jos palvelun urakoitsija ei ole huomautuksista huolimatta nostanut palvelutaso- aan sopimuksen mukaiselle tasolle. Sopimuksen irtisanomisaika on yksi (1) kuukausi. Mikäli tarjouksen antajan jälkikäteen havaitaan antaneen harhaanjohtavaa informaa- tiota tarjouksessaan ja tulee valituksi toimittajaksi, on tarjouksen antaja vahingonkor- vausvelvollinen aiheuttamastaan väärän tiedon mahdollisesti aiheuttamasta vahin- gosta johtuen. Vahingoksi lasketaan mm. uuden tarjouskilpailun järjestämisestä ai- heutuva työ. Mahdolliset erimielisyydet ratkaistaan hankintayksikön kotipaikan käräjäoikeudessa.
Sopimusehdot. Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 17.11.2008 päivättyyn Ohjelmaesitteeseen sisältyvien Suomen Hypoteekkiyhdistyksen joukkovelkakirjojen yleisten lainaehtojen kanssa tämän lainan ehdot. Yleisiä lainaehtoja sovelletaan, mikäli näissä lainakohtaisissa ehdoissa ei ole toisin määrätty. Mahdolliset alustavat ehdot on merkitty tähdellä *). Lopulliset lainaehdot ovat nähtävillä Suomen Hypoteekkiyhdistyksen kotisivuilla ▇▇▇.▇▇▇▇.▇▇ otsakkeen ”Ajankohtaista” alta arviolta kahden viikon kuluttua merkintäajan päättymisestä. Liikkeeseenlaskijaa ja lainaa koskevat tiedot ilmenevät Ohjelmaesitteestä, viitatuista asiakirjoista ja näistä lainakohtaisista ehdoista. Lainan nimi: Suomen Hypoteekkiyhdistyksen joukkovelkakirjalaina 1/2008 Liikkeeseenlaskija: Suomen Hypoteekkiyhdistys ▇▇▇▇▇▇▇▇▇ ▇ ▇ PL 509 00100 Helsinki Lainan järjestäjä: Sampo Pankki Oyj ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇ ▇▇ PL 1021 00075 ▇▇▇▇▇ ▇▇▇▇▇▇ Lainan välittäjä: Amos Partners Oy ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇ ▇ ▇ 00100 Helsinki Liikkeeseenlaskun hoitaja: Sampo Pankki Oyj Unioninkatu 22 PL 1023 Helsinki 00075 ▇▇▇▇▇ ▇▇▇▇▇▇ Liikkeeseenlaskuun osallistuvan Järjestäjän/välittäjän intressit: Normaali toimialaan liittyvä kaupallinen intressi Lainan pääoma ja valuutta: Enintään 5.000.000 euroa* ▇▇▇▇▇▇ etuoikeusasema: Sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla Vakuus: Ei Lainan muoto: Arvo-osuusmuotoinen (APK:n RM-järjestelmä) Arvo-osuuksien yksikkökoko: EUR 50.000 Arvo-osuuksien lukumäärä: Enintään 100 kappaletta* Lainan merkittäväksi tarjottava vähimmäismäärä: EUR 50.000 Liikkeeseenlaskupäivä: 27.11.2008 Emissiokurssi: 100 % Takaisinmaksupäivä: 3.12.2013. Laina maksetaan takaisin yhdessä erässä. Takaisinmaksumäärä: Pääoman nimellisarvo Korko / hyvitys: Yleisten lainaehtojen kohta 8.3 (Muu peruste hyvityksen määräytymiselle) Lainalle maksetaan indeksihyvitystä, joka perustuu euron ja Yhdysvaltojen dollarin välisen valuuttakurssin kehitykseen laina- aikana. Indeksihyvitys on vähimmillään 0. Indeksihyvityksen laskentaperuste määritellään alempana kohdassa Indeksihyvitys. Laskenta-asiamies: Sampo Pankki Oyj Pankkipäiväolettama: Seuraava Liikkeeseenlaskijan oikeus ennenaikaiseen takaisinmaksuun: Ei.
Sopimusehdot. (i) Vakuutuksenantaja voi muuttaa tai luopua näistä ehdoista:
(a) parantaakseen vakuutuksesi kattavuutta;
(b) noudattaakseen sovellettavia lakeja tai säännöksiä;
(c) oikaistakseen mahdolliset kirjoitus- tai muotoiluvirheet.
(ii) Saat kirjallisen ilmoituksen muutoksista näihin vakuutusehtoihin vähintään 60 päivää etukäteen viimeisimpään tiedoissamme ilmenevään osoitteeseesi, ellei muutos tapahdu lain tai säädöksen muutoksen johdosta. Jos vakuutuksesi on muuttunut vakuutuksenantajan vaikutuskyvyn ulkopuolisen lain tai säädöksen muutoksen takia, emme välttämättä voi ilmoittaa sinulle 60 päivää etukäteen. Siinä tapauksessa ilmoitamme sinulle niin pian kuin mahdollista.
(iii) jos vakuutuksenantaja muuttaa tai luopuu sopimusehdoista, etkä halua jatkaa vakuutustasi, voit peruuttaa sen tämän vakuutusasiakirjan kohdan 11 mukaisesti.
Sopimusehdot. 3.1. Kaupunki maksaa Palveluntuottajalle kertakorvauksena 224 235,00 euroa (alv 0%). Kaupunki maksaa sopimuksessa mainitun summan maksuosoituksella Palveluntuottajalle 10 päivän kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta.
3.2. Kumpikin osapuoli vastaa itse sille syntyneistä asian selvittelyyn liittyvistä ja muista asiaan liittyvistä kuluistaan.
3.3. Tällä sopimuksella osapuolet määrittelevät kaikki osapuolten väliset lopulliset vastuut ja velvoitteet sen voimaantulon jälkeen. Sopimus perustuu molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen, eikä kummallakaan osapuolella ole tämän sovintosopimuksen voimaantulon jälkeen vaatimuksia toisiaan kohtaan edellä mainitun asian osalta tai liittyen muihin vaatimuksiin, joita on aiemmin esitetty osapuolten asiaa koskevissa vaatimuskirjeissä tai vastineissa.
3.4. ▇▇▇ ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇ on aikaisemmin toimittanut Kaupungille asiassa laskuja, Palveluntuottaja sitoutuu toimittamaan hyvityslaskut aikaisempien laskujen mitätöimiseksi viimeistään 14 päivän kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta.
3.5. Edelleen osapuolet vahvistavat, että osapuolet eivät tällä sopimuksella myönnä oikeiksi mitään neuvotteluissa tai aiemmin osapuolten välillä esitetyissä vaatimuksissa esitettyjä seikkoja, eikä tähän sopimukseen voida vedota muussa osapuolten välillä käytävässä oikeudenkäynnissä.
3.6. Palveluntuottaja vakuuttaa toimittaneensa Kaupungille oikeat ja riittävät tiedot Palveluntuottajalle aiheutuneista kuluista ja vahingon rajoittamistoimista ja tarkastaneensa Kaupungin tekemät arviot kustannuksista niin, ettei sovintosopimuksen mukainen korvaus ylitä em. positiivisen sopimusedun mukaista korvausta, jolloin korvauksen voitaisiin katsoa sisältävän kiellettyä valtiontukea.
3.7. Tähän sopimukseen sovelletaan julkista hallintoa koskevia voimassa olevia säädöksiä, kuten lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tämä sovintosopimus ei ole salassa pidettävä. Osapuolet sitoutuvat kuitenkin pitämään salassa toisiltaan neuvottelujen aikana tai muuten saamansa luottamuksellisiksi katsottavat aineistot ja tiedot, jotka ovat liikesalaisuuden piiriin kuuluvia tai muuten lain perusteella salassa pidettäviä. Ennen mahdollista tietojen luovuttamista Kaupunki antaa Palveluntuottajalle mahdollisuuden lausua luovutettavien tietojen sisältämistä mahdollisista liikesalaisuuksista. Salassapitovelvollisuuden rikkomisena ei pidetä viranomaisten velvoittavan määräyksen vuoksi tapahtuvaa tietojen luovuttamista viranomaiselle tai muulle taholle. Kaupungilla on ...
Sopimusehdot a) ▇▇▇▇▇▇▇▇ b) Yleiset tuloksen ratkaisusäännöt
Sopimusehdot. Nämä Sopimusehdot liittyvät olennaisena osana Sopimuk- seen, jonka osapuolia ovat Tuottaja ja Mepak-Kierrätys Oy, Puupakkausten Kierrätys PPK Oy, Suomen Keräyslasiyhdis- tys ry, Suomen Kuitukierrätys Oy ja Suomen Uusiomuovi Oy (jäljempänä ”Tuottajayhteisö(t)”)
Sopimusehdot. Palveluntuottaja noudattaa voimassa olevan tietosuojalainsäädännön edellyttämiä menettelytapoja ja henkilötietojen käsittelyä ja suojaamista koskevia säännöksiä. Palveluntuottaja vastaa siitä, että palvelu on kulloinkin voimassa olevan tietosuojalainsäädännön ja sopimuksen vaatimusten mukainen, ottaen erityisesti huomioon, mitä sisäänrakennetusta ja oletusarvoisesta tietosuojasta on säädetty. Tilaaja on rekisterinpitäjä. Palveluntuottaja noudattaa henkilötietojen käsittelijänä tämän sopimuksen liitteenä olevia ehtoja henkilötietojen käsittelystä.
Sopimusehdot. Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn sekä 8.8.2012 ja 5.11.2012 täydennettyyn ohjelmaesitteeseen sisältyvien Danske Bank A/S:n ja Danske Bank Oyj:n joukkovelkakirjalainojen yleisten lainaehtojen kanssa tämän lainan ehdot. Yleisiä lainaehtoja sovelletaan, mikäli näissä lainakohtaisissa ehdoissa ei ole toisin määrätty. Mahdolliset alustavat ehdot on merkitty tähdellä *. Niiden lainojen, joiden osalta arvopaperimarkkinalain 2 luvun esitettä koskevien säännösten soveltaminen on pakollista, lopulliset lainakohtaiset ehdot ovat nähtävillä verkkosivuilla ▇▇▇.▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇.▇▇ viimeistään viikon kuluttua merkintäajan päättymisestä. Liikkeeseenlaskijaa ja tarjottavaa lainaa koskevat tiedot ilmenevät ohjelmaesitteestä, siihen viittaamalla liitetyistä asiakirjoista ja näistä lainakohtaisista ehdoista.
