Sopimuksen tausta ja tarkoitus Mallilausekkeet

Sopimuksen tausta ja tarkoitus. Helsingin Kruunuvuorenrannan uuden asuin- ja toimitila-alueen (jäljempänä: ”Kruunuvuorenranta”) jätteen kerääminen on tarkoitus järjestää keskitettynä jätteen keräämisenä siten, että alueelle rakennetaan pääosin katualueille sijoitettava maanalainen jätteen putkikeräysjärjestelmä, jossa jätteet siirretään alipaineisella imulla alueella sijaitsevien kiinteistöjen jätepisteistä jäteasemalle (jäljempänä: ”Putkikeräysjärjestelmä”). Helsingin kaupungin käyttämien varaus- ja tontinluovutusehtojen mukaisesti Kruunuvuorenrannan kiinteistöt ovat pääsääntöisesti velvollisia järjestämään jätteenkeräämisensä Putkikeräysjärjestelmällä. Jäteyhtiö on perustettu Kruunuvuorenrannan alueen Putkikeräysjärjestelmän runkoputkiston, kiinteistöliittymien ja jäteterminaalin, tilaamista, rakennuttamista, omistamista sekä koko Putkikeräysjärjestelmän myöhempää operointia, ylläpitoa, huoltoa ja peruskorjauksia varten. Jäteyhtiön tarkoituksena on ottaa kokonaisvastuu Putkikeräysjärjestelmän runkoputkiston, kiinteistöliittymien ja jäteterminaalin rakennut- tamisesta ja Putkikeräysjärjestelmän rahoituksen sekä sen myöhemmän operoinnin järjestämisestä sekä mahdollisesta lisärakentamisesta ja laajentamisesta. Jäteyhtiöllä on oikeus Hankintasopimuksesta ilmenevin periaattein laajentaa mainittua järjestelmää alkuperäisen toiminta-alueen ulkopuolelle. Putkikeräysjärjestelmän toteuttaminen rahoitetaan siten, että kukin järjestelmään osalliseksi tuleva kiinteistö/kiinteistönomistaja tai vuokralainen tulee myös Jäteyhtiön osakkaaksi. Näin jokainen järjestelmään osalliseksi tuleva kiinteistö/kiinteistönomistaja tai vuokralainen on velvollinen merkitsemään Jäteyhtiön osakkeita tässä sopimuksessa todettujen periaatteiden mukaisesti. Tällä sopimuksella - Sovitaan Osapuolten kesken niistä ehdoista, joilla Merkitsijä sitoutuu merkitsemään Jäteyhtiön B-osakkeita ja joilla Merkitsijä tulee näin Jäteyhtiön osak- keenomistajaksi. - Sovitaan Osapuolten kesken niistä periaatteista, joiden mukaan Jäteyhtiö sitoutuu toteuttamaan Putkikeräysjärjestelmän ja osana sitä Merkitsijän tai Merkitsijää palvelevan kiinteistöliittymän sekä vastaamaan Putkikeräysjärjestelmän operoinnista, ylläpidosta ja korjauksista Putkikeräysjärjestelmän käyttöönoton jälkeen. - Merkitsijä sitoutuu niihin toimintatapoihin ja periaatteisiin, joilla muut Putkike- räysjärjestelmään liittyvät kiinteistöt/kiinteistönomistajat tai vuokralaiset tulevat myös Jäteyhtiön B-osakkeiden omistajiksi. Lisäksi tällä sopimuksella sovitaan Jäteyhtiön h...
Sopimuksen tausta ja tarkoitus. Paraisten kaupungin xx on päättänyt xx.xx.2020 [ODOTTAA PÄÄTÖSTÄ] perheoikeudelli- sen yksikön toimintojen yhdistämisestä. Turun kaupunginhallitus on päättänyt 3.2.2020 [ODOTTAA PÄÄTÖSTÄ] perheoikeudellisen yksikön toimintojen yhdistämisestä. Tällä sopimuksella Luovuttaja ja Turun kaupunki sopivat Luovuttajan lastenvalvojatoiminto- jen ja tässä sopimuksessa tarkemmin määritellyn omaisuuden luovuttamisesta Turun kau- pungille. Sopimuksen tarkoituksena on määritellä luovutettava toiminta ja luovutuksen ehdot. Sopimuksen tavoitteena on koota perheoikeudelliset palvelut (isyyden tunnustaminen ja sel- vittäminen, äitiyden tunnustaminen ja selvittäminen, lapsen ja puolison elatusavun turvaami- nen, lapsen huollon ja tapaamisoikeuden turvaaminen, adoptioneuvonta, tapaamisten ja vaihtojen tuki ja valvonta) alueelliseen yksikköön. Tavoitteena on tarjota asiakkaille yhden- vertaista palvelua suomen ja ruotsin kielellä, nopeuttaa palveluun pääsyä, mahdollistaa jous- tavuus toimipisteiden valinnassa sekä turvata asiantuntijuus kaikissa tilanteissa. Perheoikeudellisten palvelujen yhdistyttyä perheoikeudellisten palvelujen tuottamisesta alu- eellisesti vastaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala, jossa toimii perheoikeudellinen yk- sikkö. Yksikön henkilökunta on virka- tai työsuhteessa Turun kaupunkiin.
Sopimuksen tausta ja tarkoitus. Suomesta on puuttunut kirjastojen yhteinen kansallinen tietokanta, joka kirjastojen yhteisenä tietovarantona rakentaa perustan kansallisille kirjastopalveluille. Kukin kirjasto on huolehtinut oman aineistonsa kuvailusta omaan paikalliseen tietokantaansa. Tämän sopimuksen tarkoituksena on luoda kansallinen metatietovaranto, joka sisältää keskitetysti kirjastoaineistojen metatiedot. Kansallinen metatietovaranto toimii sopimuksen solmineiden kirjastojen metatiedon varantona. Se mahdollistaa aineistoja kuvailevien metatietojen kansallisen ja kansainvälisen yhteiskäytön, jonka kautta muiden kirjastojen tekemän kuvailutyön täysipainoinen hyödyntäminen helpottuu ja erilliset kuvailutarpeet vähenevät. Keskitetyt palvelinratkaisut ja hyvä tietoturva tuovat toimintaan kustannussäästöjä ja tehokkuutta. Lisäksi kuvailu yhdenmukaistuu ja metatiedon laatu paranee. Metatietovarannon pohjalta on nykyistä helpompi luoda muita uusia kansallisia verkkopalveluita ja vaihtaa metatietoja kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa silloin, kun metatiedon käyttöoikeudet sen mahdollistavat.
Sopimuksen tausta ja tarkoitus. Yhtiö on perustettu palvelemaan kuntia, jotka käyttävät avoimen lähdekoodin Koha- kirjastojärjestelmää. Yritys tuottaa ja hankkii julkisista hankinnoista annetun lain mukaisena sidosyksikkönä ja yhteishankintayksikkönä avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän kehittämiseen liittyviä palveluita omistajakunnilleen. Yhtiö toimii tiiviissä yhteistyössä omistajakuntien kirjastojen kanssa sekä on aktiivinen toimija kansainvälisessä Koha-yhteisössä. Allekirjoittaneet Koha-Suomi Oy:n osakkaat ovat solmineet tämän yhtiön yhtiöjärjestystä täydentävän osakassopimuksen. Tällä sopimuksella sovitaan Yhtiön toimintaperiaatteista, liiketoiminnan järjestämisestä ja hallinnosta sekä Osakkeenomistajien oikeuksista ja velvollisuuksista Yhtiöön ja toisiinsa nähden.
Sopimuksen tausta ja tarkoitus. Sopimuksen taustalla on korkeakoulujen yhteinen tarve tarjota opiskelijoille joustava ja korkeakoulul- le kustannustehokas sähköinen tenttityökalu. Tenttisovellusta käytetään valvotussa tilassa, jossa opis- kelija tekee tentin itse valitsemanaan aikana. Nykyisin käytössä olevat palvelut eivät joko vastaa kor- keakoulujen tarpeisiin tai niiden varaan ei pystytä luomaan uusia palveluita. Osapuolten tarkoituksena on toteuttaa yhteinen kehittämisprojekti, jonka tehtävänä on: • selvittää keskeiset tarjolla olevat valmiit työkalut ja niiden soveltuvuus korkeakoulujen käyt- töön • kehittää valvotussa ympäristössä tehtävään tenttimiseen korkeakoulujen yhteinen toiminta- malli • tuottaa toimintamallia tukeva tietojärjestelmä, jossa tunnistetaan ja huomioidaan tietointe- graatiot sidosjärjestelmiin • kuvata järjestelmän edellyttämät liittymät ja mahdolliset ehdottomat vaatimukset sekä tuot- taa tarvittavat rajapintamääritykset • selvittää ja organisoida palveluun liittyviä yhteisiä tuki- ja kehittämistarpeita • mahdollistaa uusien kumppanien mukaantulo tutkimus- ja kehittämishankkeeseen. • selvittää ja organisoida tuotetun ohjelmiston ylläpito, kehittäminen ja mahdollinen kaupalli- nen käyttö • tuottaa sähköisen tenttimisen käytäntöjä ja vaikuttavuutta käsittelevää tutkimusaineistoa Tällä sopimuksella sovitaan selvitys- ja kehittämistyön sekä tietojärjestelmän toteutuksesta ja osapuo- lien taloudellisista panostuksista, oikeuksista ja velvollisuuksista projektin aikana. Projektin aikana osapuolet päättävät projektin tuotoksena syntyvän tietojärjestelmän ylläpidon ja jatkokehittämisen toimintamallista ja vastuista. Osapuolet perustavat projektin ja sen tuloksena syntyvän tietojärjestelmän hallintaa varten yhteisen tutkimus- ja kehittämishankkeen. Osapuolten tavoitteena on laajentaa tietojärjestelmään liittyvä yh- teistyö muihin korkeakouluihin saattamalla kehitettävä tietojärjestelmä myös näiden saataville. Kyseessä on korkeakoulujen ja CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n yhteisrahoituksella toteutet- tava tutkimus- ja kehittämishanke (JHL 8.1 § 6 kohta). Projektin aikataulut, työjärjestys ja tutkimusta koskeva osuus kuvataan liitteenä olevassa projekti- suunnitelmassa. Projektiin eivät kuulu tilaratkaisut, fyysiset työvälineet, valvontaratkaisut eivätkä in- tegraatioiden ja tietovarastojen (esim. arkistointi) tai raportointiratkaisujen toteutus.
Sopimuksen tausta ja tarkoitus. APFI on aatteellinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijayhdistys, joka hallinnoi kollektiivisesti av-tuotantoyhtiöiden tekijänoikeuksia, valvoo tekijänoikeuksien käyttöä sekä edustaa av-alan lainsäädäntöhankkeissa. Tämän sopimuksen tarkoituksena on tehostaa Asiakkaan tekijänoikeuksien hallinnointia ja valvontaa sekä sopia niistä ehdoista ja siitä laajuudesta, jolla Asiakkaan audiovisuaalisiin teoksiin liittyvien oikeuksien kollektiivihallinnointi ja valvonta siirtyy APFI:lle. APFI kerää ja tilittää Asiakkaalle korvaukset hallinnoi- tujen ja valvottavien oikeuksien osalta tilitysohjesääntönsä mukaisesti. Sopimuksen kohteena ovat kaikki Asiakkaan tuottamat tai hallinnoimat av- teokset (tuotannot), jotka ovat syntyneet ennen tämän sopimuksen allekirjoit- tamista sekä aikana, jolloin tämä sopimus on voimassa. Osapuolet toteavat selvyyden vuoksi, että APFI:lle siirretty oikeuksien hallin- nointi ja valvonta ei rajoita Asiakkaan oikeutta myydä, levittää tai lisensoida oi- keuksiaan edellyttäen, että tämä ei ole ristiriidassa tämän sopimuksen kanssa. Asiakas ei voi tämän sopimuksen voimassaoloaikana siirtää APFI:lle jo valvot- tavaksi siirrettyjen oikeuksien hallinnointia ja valvontaa kolmannelle osapuolel- le. Asiakkaalla on tästä sopimuksesta huolimatta oikeus myöntää lisenssejä oi- keuksiensa ei-kaupalliseen käyttöön.
Sopimuksen tausta ja tarkoitus. Jäteyhtiön tehtävänä on Jätkäsaaren alueen keskitetyn jätehuollon toteuttami- nen ns. putkikeräysjärjestelmällä. Jäteyhtiö toimii omakustannusperiaatteella eikä sen tavoitteena ole siten tehdä voittoa. Mahdollinen voitto käytetään put- kikeräysjärjestelmän ja yhtiön toiminnan kehittämiseen. Tämä käyttösopimus liittyy sopijapuolten väliseen sopimuskokonaisuuteen, jo- hon kuuluvat myös Asiakkaan kiinteistölle tai muualle Asiakasta palvelevalle kiinteistölle asennettavan putkikeräysjärjestelmän kiinteistöliittymän suunnitte- lua ja toteutusta koskeva sopimus ja jäteyhtiön osakkeiden merkintää koskeva sopimus. Tällä sopimuksella sopijapuolet sopivat putkikeräysjärjestelmän käytöstä, hoi- dosta ja ylläpidosta sekä niihin liittyvien kustannusten laskutuksesta ja sopija- puolten vastuista. Tällä sopimuksella sovitaan myös putkikeräysjärjestelmän kehittämisen ja peruskorjauksen periaatteista sekä palvelun keskeyttämisen ehdoista . Osapuolet toteavat yhteisesti, että tämän sopimuksen sopimuskauden pituu- desta johtuen tässä sopimuksessa ei välttämättä voida sopia kaikista putkike- räysjärjestelmän käyttöön ja kehittämiseen liittyvistä seikoista. Tämän sopi- muksen tekohetkellä ei välttämättä voida ennakoida myöskään esimerkiksi lainsäädännön tai viranomaismääräysten muutoksista mahdollisesti johtuvia tarpeita putkikeräysjärjestelmän käytön muutoksiin tai tämän sopimuksen muuttamiseen. Osapuolet toteavat yhteisesti, että ne tulevat tarpeen vaa- tiessa vilpittömässä mielessä sopimaan tulevaisuudessa mahdollisesti vaadit- tavista sopimusmuutoksista kohtuullisin ehdoin tässä sopimuksessa esitetty- jen periaatteiden mukaisesti siten, että jätteen putkikeräysjärjestelmän toimin- nalle asetetut tavoitteet toteutuvat mahdollisimman hyvin. Se, mitä tässä sopimuksessa Asiakkaan osalta on sovittu, koskee soveltuvin osin myös Asiakkaan kiinteistön käyttäjiä (esim. asukkaita ja liiketilojen vuok- ralaisia), ellei asiayhteydestä toisin ilmene.
Sopimuksen tausta ja tarkoitus. Liikuntalautakunta päätti 20.3.2014 (§ 58) vuokrata HSM Oy:lle 6 497 m²:n suuruisen alueen Helsingin kaupungin Taka-Töölön kaupunginosassa sijaitsevan Töölön Pallokentän numero 7 jalkapallotoimintaa varten. Vuokrasopimus on allekirjoitettu 8.4.2014. Vuokralainen on toteuttanut vuokra-alueen vuokrasopimuksen mukaisesti. Kaupunginhallitus päätti 27.6.2016 (§ 655) varata Projekti GH Oy:lle Taka-Töölön alueelta noin 69 300 m²:n suuruiset maanpäälliset ja noin 83 000 m²:n maanalaiset alueet Garden Helsinki –hankkeen jatkosuunnittelua, toteutusedellytysten selvittämistä ja varmistamista, arkkitehtuurikilpailua sekä asemakaavoitusta varten 31.12.2018 saakka. Kaupunginhallitus päätti 8.1.2018 (§ 14) muuttaa ja täydentää em. Projekti GH Oy:lle tehtyä suunnitteluvarauspäätöstä muun muassa siten, että uusi varausalue käsittää HSM Oy:lle pitkäaikaisesti vuokratun Töölön Pallokentän numero 7. Kyseisen alueen luovuttaminen Helsinki Garden –hanketta varten edellyttää muun muassa sitä, että Pallokenttä numero 7 vapautetaan Kaupungin hallintaan. Samalla kaupunginhallitus päätti, että hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteutuksessa tulee huolehtia siitä, että erityisesti jalkapallon toimintaedellytykset alueella säilyvät tai paranevat tulevaisuudessa. Jalkapallon toimintaedellytyksien turvaamiseksi esimerkiksi Töölön Pallokentällä numero 1 toteutetaan peruskorjaus, mikä mahdollistaa kyseisen Pallokentän nykyistä laajemman ympärivuotisen käyttämisen, vastaavasti kuin Pallokentällä numero 6. Tämän sopimuksen tarkoituksena on sopia edellytyksistä, joilla HSM Oy sitoutuu luovuttamaan Pallokentän numero 7 hallinnan Kaupungille sekä periaatteista, joiden mukaisesti Kaupungin ja HSM Oy:n välillä päätetään ennenaikaisesti Töölön Pallokenttää numero 7 koskeva maanvuokrasopimus. Tällä sopimuksella sovitaan myös niistä ehdoista, joilla Kaupunki luovuttaa Pallokentän numero 6 HSM Oy:lle. Pallokentän numero 7 maanvuokrasopimuksen päättämisessä sekä Pallokentän numero 6 maanvuokrasopimuksessa noudatetaan tämän sopimuksen mukaisia ehtoja.
Sopimuksen tausta ja tarkoitus. 2.1 Osapuolet ovat toteuttaneet järjestelyn, jonka perusteella Uudenmaan sairaalapesula Oy:n ja Puro Tekstiilihuolto Oy:n toiminnot on yhdistetty yhteen osakeyhtiöön, Yhtiöön.
Sopimuksen tausta ja tarkoitus. Ympäristöministeriö ja Teknisen Kaupan Liitto ry solmivat vuonna 2019 yhdessä työkonealan green deal –sopimuksen. Sopimuksen (xxxxxxxx0000.xx/xxxxxxx) tavoitteena on vähentää työkoneiden aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä lisäämällä täyssähkökäyttöisten ja muiden vähäpäästöisten työkoneiden tarjontaa, kannustamalla niiden nykyistä laajempaan hyödyntämiseen ja tukemalla uusin ratkaisuin tai muilla tavoin työkoneiden aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen vähentämistoimenpiteitä. Ilmastovuosikertomuksen mukaan (Ilmastovuosikertomus 2022 ) työkoneiden hiilidioksidipäästöjen osuus Suomen hiilidioksidipäästöistä on 5%. Kaivinkoneiden osuus työkoneiden päästöistä on 19%, pyöräkuormaajien 17% ja trukkien 7%. Sopimusta laadittaessa työkoneiden saatavuutta sähköisinä pidettiin kohtuullisena vastapainotrukkien ja nostinten osalta ja haasteellisena pyöräkuormaajien ja kaivinkoneiden osalta. Sopimuksen tavoitteena on • edistää täyssähkökäyttöisten vastapainotrukkien yleistymistä siten, että niiden osuus vuosittain toimitetuista vastapainotrukeista kasvaa vähintään 65 prosenttiin vuoden 2022 loppuun mennessä ja vähintään 70 prosenttiin vuoden 2025 loppuun mennessä; • edistää täyssähkökäyttöisten nostinten yleistymistä siten, että niiden osuus vuokrakalustosta kasvaa vähintään 80 prosenttiin vuoden 2022 loppuun mennessä ja vähintään 90 prosenttiin vuoden 2025 loppuun mennessä; • edistää täyssähkökäyttöisten pyöräkuormaajien yleistymistä siten, että niiden osuus vuosittain toimitetuista pyöräkuormaajista kasvaa vähintään 5 prosenttiin vuoden 2025 loppuun mennessä; ja • kannustaa vähentämään työkoneiden aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä muilla sopimukseen sisältyvillä toimenpiteillä (esimerkiksi osaamisen kehittäminen asiakastoimialoilla). Vuonna 2020 lokakuussa solmittiin päästöttömien työmaiden green deal –sopimus julkisille hankkijoille kehittämään julkisten tilaajien kyvykkyyttä hankkia ja toteuttaa tunnistettua päästövähennyspotentiaalia rakennustyömailla. Työkonealan green deal –sopimuksen osapuolina ovat työkoneiden toimittajat ja päästöttömien työmaiden green deal –sopimuksen osapuolina ovat julkiset hankkijat. Sopimukset täydentävät toisiaan kehittäen sekä tarjontaa sekä kysyntää vähäpäästöisille työkoneille.