Sairausajan palkka Mallilausekkeet
Sairausajan palkka. Mikäli ▇▇▇▇▇▇▇ ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta tai muusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdosta, on Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Työkyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, mikäli ▇▇▇▇▇▇▇▇ on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli ▇▇▇▇▇▇▇ ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, on Pelaajalle maksettava yhtä ja samaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään 7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, joka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Pelaajan oikeus saada ▇▇▇▇▇▇▇▇ sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Työkyvyttömyyden aikana ▇▇▇▇▇▇▇ on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, ▇▇▇▇▇▇ määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Pelaaja on velvollinen antamaan ▇▇▇▇▇▇▇▇ siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai tapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei ole velvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, ▇▇▇▇▇ ▇▇▇▇▇▇▇ noudata lääkärin antamia lääkitys-, huolto-, ja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.
Sairausajan palkka. 1. Toimihenkilön/työntekijän ollessa estynyt tekemästä työtään sellaisen sairauden tai tapaturman vuoksi, jonka ajalta hänellä on työsopimuslain mukaan oikeus saada palkkaa, on hänellä oikeus saada palkkansa seuraavasti hänen oltuaan yhdenjaksoisesti työnantajan palveluk- sessa seuraavat ajat: Työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti Täysi palkka 1 kk mutta vähemmän kuin 1 vuoden 40 päivän ajanjaksolta 1 vuoden mutta vähemmän kuin 5 vuotta 75 päivän ajanjaksolta 5 vuotta tai kauemmin 105 päivän ajanjaksolta Jos työsuhde on kestänyt alle kuukauden, työntekijällä on oikeus saada puolet täydestä palkasta sairastumis- päivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeuten- sa sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan alkaa.
2. Työntekijän joutuessa uudestaan työkyvyttömäksi tarkastellaan, kuinka pitkä senhetkisen työsuhteen pi- tuuden mukaan määräytyvä palkallinen sairausaika on. Tästä ajasta vähennetään ne sairausajat, joilta työnan- taja on edellisen kuuden kuukauden aikana maksanut palkan. Työntekijällä on oikeus palkkaan vain erotuksen pituiselta ajanjaksolta. Vaikka palkallista ajanjaksoa ei olisi jäljellä, palkka maksetaan aina sairastumispäivää seuranneen yhdek- sännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun työntekijän oikeus sairausvakuutuslain mu- kaiseen päivärahaan alkaa.
3. Samalla tavoin maksetaan palkka myös silloin, kun viranomainen on kieltänyt työntekijää tartuntatautilain (583/86) säännösten perusteella saapumasta työhön.
Sairausajan palkka. 1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapa- turman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jat- kuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin poissaolojaksolta seuraavasti: Työsuhteen pituus: Sairausajan palkanmaksujakso: alle 1 kuukausi Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arki päivää (50 % palkasta) 1 kuukausi–alle 3 vuotta 28 kalenteripäivää (täysi palkka) 3–5 vuotta 35 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 5–10 vuotta 42 kalenteripäivää (täysi palkka) yli 10 vuotta 56 kalenteripäivää (täysi palkka) ▇▇▇▇▇▇▇ poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti on sairaus- ajan palkanmaksujakso 90 kalenteripäivää.
2. Jos sama sairaus uusiutuu 15 kalenteripäivän kuluessa työhön palaamises- ta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi pois- saolojakso.
3. Sairauden ajalta maksettavassa palkassa otetaan huomioon säännölliseltä työajalta tulevat tuntikohtaiset lisät kuten vuosilomapalkassa. Vaihtoehtoi- sesti työnantaja voi noudattaa käytäntöä, jossa tuntilisät maksetaan vahvis- tetun työvuoroluettelon mukaisesti ja työvuoroluettelon päättymisen jälkei- seltä ajalta kuten vuosilomapalkassa.
4. 6 §:n 6 kohdan mukaisessa vaihtelevan työaikaehdon työsopimuksessa oi- keus sairausajan palkkaan syntyy 20 §:n mukaisesti, jos työkyvyttömyysai- kaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuoroluetteloon, siitä on muutoin sovittu taikka olosuhteisiin nähden voidaan muutoin pitää selvänä, että työntekijä olisi työkykyisenä ollut työssä. Työvuoroluettelon päättymisen jälkeiseltä ajalta sairausajan palkka mää- räytyy työntekijän keskimääräisen työajan perusteella. Se lasketaan sel- laisen ajanjakson perusteella (esimerkiksi 6 kk tai edellinen loman- määräytymisvuosi), joka osoittaa sen keskimääräisen työajan, jota hän sairauspoissaolonsa aikana olisi tehnyt.
5. Työnantaja maksaa sairausajan palkan suoraan työntekijälle ja hakee sai- rauspäivärahan itselleen saatuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvityk- set, jotka työntekijän tulee toimittaa viivytyksettä. Sama periaate koskee muitakin lakimääräisiä päivärahoja. Mikäli päivärahoja ei makseta työntekijästä johtuvasta syystä, maksaa työnantaja vain päivärahan ja sairausajan palkan välisen erotuksen.
6. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumi- sestaan....
Sairausajan palkka. Sairausajan palkka määräytyy työehtosopimuksen mukaan.
Sairausajan palkka. Sairausajan palkka määräytyy työehtosopimuksen 13 §:n mukaan.
Sairausajan palkka. Sairausajan palkkana maksetaan kuukausipalkka ilman vuorolisiä.
Sairausajan palkka. Sairausajan palkka maksetaan työehtosopimuksen mukaan. Tällöin mm. sairausajan palkka maksetaan työehtosopimuksessa mainituilta ajanjaksoilta ja sairausajan palkka maksetaan viikonlopun ajalta sen suuruisena kuin työntekijä olisi ollut työssä.
Sairausajan palkka. Palvelurahapalkkaiselle vahtimestarille maksetaan palkalliselta sairausajanjak- solta päiväpalkkaa työvuorolistan mukaisilta työpäiviltä ja työvuorolistan puut- tuessa keskiarvon perusteella. Päiväpalkka saadaan jakamalla sairastumista edeltäneiden kahden kuukauden ansiot työpäivien lukumäärällä. Ansio voidaan laskea vahtimestarin ilmoituksen perusteella. Työnantajalla on oikeus vaatia vahtimestaria esittämään selvitys tuloistaan. Luotettavaksi voidaan katsoa määrä, jonka vahtimestari on ilmoittanut verotta- jalle palveluraha-ansiokseen, tai verolautakunnan lainvoimainen päätös.
Sairausajan palkka. Sairausajan palkka maksetaan työ- ja vuorovapaajärjestel- män mukaan huomioiden työehtosopimuksen 14 §:n mää- räykset.
Sairausajan palkka. Mom. 1. Ilmoitus työkyvyttömyydestä
