Liukuva työaika Mallilausekkeet

Liukuva työaika. Paikallisesti voidaan työehtosopimuksen säännöllisen työajan pituutta ja sijoittamista koskevista määräyksistä poiketen sopia liukuvasta työajasta niin, että toimihenkilö voi sovituissa rajoissa määrätä työnsä päivittäisen alkamis- ja päättymisajankohdan. Sovittaessa liukuvasta työajasta on sovittava ainakin kiinteästä työajasta, työajan vuorokautisesta liukumarajasta, lepoaikojen sijoitta- misesta sekä säännöllisen työajan ylitysten ja alitusten enimmäiskertymästä. Liukuvassa työajassa säännöllistä vuorokautista työaikaa lyhentää tai pidentää liukuma-aika, joka voi olla enintään kolme tuntia. Viikoittainen säännöllinen työaika on keskimäärin enintään 40 tuntia. Enimmäiskertymä saa olla enintään 60 tuntia. Työnantaja ja toimihenkilö voivat sopia, että työajan ylitysten kertymää vähennetään toimi- henkilölle annettavalla vapaa-ajalla. Työtilanteen niin edellyttäessä työnantaja voi velvoittaa toimihenkilön pitämään kertyneitä plus- tunteja vapaana kokonaisina päivinä, ilmoittamalla siitä yhtä viikkoa aikaisemmin asianomaiselle toimihenkilölle. Toimihenkilö voi työtilanteen niin salliessa pitää plus-tunteja kokonaisina päivinä ilmoittamalla siitä yhtä viikkoa aikaisemmin työnantajalle. Tämä merkitsee olosuhteita, että työtä on normaalia työaikaa vähemmän tai lomautuksen sijasta käytetään ensisijaisesti plus-tunteja.
Liukuva työaika. Liukuvan työajan enimmäismäärän seurantajaksona voidaan käyttää 12 kuukautta.
Liukuva työaika. Paikallisesti voidaan sopia liukuvan työajan enimmäiskertymästä työaikalaista poiketen kuitenkin niin, että enimmäiskertymä voi olla enintään 120 tuntia. Työtilanteen niin edellyttäessä työnantaja voi velvoittaa ylemmän toimihenkilön pitämään kertyneitä plus-tunteja vapaana ja tarvittaessa myös kokonaisina päivinä ilmoittamalla siitä yhtä viikkoa aikaisemmin asianomaiselle toimihenkilölle ja vastaavasti toimihenkilö voi työtilanteen niin salliessa pitää plus-tunteja kokonaisina päivinä ilmoittamalla siitä yhtä viikkoa aikaisemmin työnantajalle.
Liukuva työaika. Yliopistoissa voidaan työaikalain 12 §:n mukaisesti sopia otettavaksi käyttöön nii- den toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisia liukuvan työajan järjestelmiä laissa määriteltyjen vuorokautisen liukuma-ajan tai työajan alitusten ja ylitysten enim- mäiskertymän estämättä. Seurantajakson pituus on enintään 12 kuukautta. Liukuvan työajan järjestelmässä työntekijät huolehtivat itse työtuntiensa tasoitta- misesta järjestelmän puitteissa tasoitusjakson kuluessa. Vapaan pitämisestä täy- sinä työvuoroina on sovittava työnantajan kanssa.
Liukuva työaika. 4. Käytettäessä liukuvaa työaikaa säännöllinen vuorokautinen työaika voi olla enintään 11 tuntia.
Liukuva työaika. 3. Paikallisesti työehtosopimuksen 46 §:n mukaisesti voidaan sopia niistä perusteista, joita noudattamalla työnantaja ja toimihenkilö voivat työehtosopimuksen säännöllisen työajan pi- tuutta ja sijoittamista koskevista määräyksistä poiketen sopia liukuvasta työajasta niin, että toimihenkilö voi sovituissa rajoissa määrätä työnsä päivittäisen alkamis- ja päättymisajankoh- dan.
Liukuva työaika. 2.1 Työnantaja ja työntekijä voivat sopia liukuvasta työajasta niin, että työntekijä voi sovi- tuissa rajoissa määrätä työnsä päivittäisen alkamis- ja päättymisajankohdan. Kun sovitaan liukuvasta työajasta, on sovittava ainakin kiinteästä työajasta, työajan vuorokautisesta xxx- xxxxxxxxxxx, lepoaikojen sijoittamisesta ja säännöllisen työajan ylitysten ja alitusten enim- mäiskertymästä.
Liukuva työaika. 4 mom. Yleistyöaika voidaan järjestää myös liukuvana työaikana.
Liukuva työaika. 1 Työnantaja ja toimihenkilö voivat sopia liukuvasta työajasta niin, että toimihenkilö voi määrätä työnsä päivittäisen alkamis- ja päättymisajankohdan. Xxxxxxxxxxx on työpäivän alkaessa ja päättyessä yksi tunti kumpaankin suuntaan. Työajan alitusten / ylitysten kertymä voi vaihdella rajoissa -20 - +40 tuntia.
Liukuva työaika. 13. Xxxxxxxxxx työajasta sovitaan kulloinkin voimassa olevan työaikalain mukai- sesti. Keskimääräinen säännöllinen työaika viikossa määräytyy tämän työehto- sopimuksen mukaan. Liukuvan työajan järjestelyn tarkoituksena on antaa työntekijälle itsenäinen päätösvalta päivittäisen työn alkamis- ja päättymisajankohdista. Työnantajan on työntekijän pyynnöstä pyrittävä antamaan kertyneet säännöllisen työajan ylittymät kokonaisina vapaapäivinä. Muut työaikajärjestelyt‌‌‌‌