Irtisanomisen perusteet Mallilausekkeet

Irtisanomisen perusteet. Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 7:1 - 2 §:n mukaista asiallista ja painavaa syytä.
Irtisanomisen perusteet. 1. Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa ole- van työsopimuksen vain työsopimuslain 7 luvun 1–2 §:n mukaisesta asiallisesta ja painavasta syystä. Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liit- tyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työ- suhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vaka- vaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työnteki- jän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei kykene selviyty- mään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työn- tekijän olosuhteen kokonaisuudessaan.
Irtisanomisen perusteet. Irtisanomisen perusteet ovat työsopimuslain 7 luvun 1 ja 3 §:ien (taloudelliset, tuotannolliset tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvat syyt) mukaiset.
Irtisanomisen perusteet. Työnantaja ei saa irtisanoa työsopimusta ilman työsopimus- lain 7:1 - 2 §:n mukaista asiallista ja painavaa syytä. Pöytäkirjamerkintä Tämän sopimuksen perusteella voidaan tutkia, onko työ- sopimuslain 7:3 – 4 §:n perusteella suoritettu irtisanominen johtunut tosiasiallisesti toimihenkilöstä johtuvasta tai hänen henkilöönsä liittyvästä syystä ja olisiko työnantajalla ollut riit- tävät perusteet irtisanoa toimihenkilö sopimuksen tässä py- kälässä mainituilla perusteilla sellaisessa tilanteessa, jossa työsopimus on purettu työsopimuslain 8:1.1 §:n perusteella.
Irtisanomisen perusteet. Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 7 luvun 1 ja 2 §:n mukaista asiallista ja painavaa syytä. SOVELTAMISOHJE Määräys vastaa työsopimuslain 7 luvun 1 ja 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7 luvun 2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.
Irtisanomisen perusteet. Työnantaja ei saa irtisanoa toimihenkilön työsopimusta tai lomauttaa toimihenkilöä ilman työsopimuslain mukaista perustetta.
Irtisanomisen perusteet. Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman merityösopimuslain 8 lu- vun 2 §:n mukaista painavaa syytä tai saman lain 8 luvun 3 §:ssä tar-koitettua perus- tetta. Irtisanomisperusteina pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkami- nen merityösopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto- oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräys- ten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Irtisanominen liikkeen luovutuksen johdosta sekä työnantajan konkurssin ja kuole- man vuoksi tapahtuu merityösopimuslain 8 luvun 5 ja 7 §:ssä määrätyllä tavalla.
Irtisanomisen perusteet. 1. Työnantaja ei saa irtisanoa toimihenkilön työsopimusta eikä lomauttaa toimihenkilöä ilman meri- työsopimuslain mukaista perustetta.
Irtisanomisen perusteet. Työnantaja ei saa irtisanoa toimihenkilön työsopimusta ilman työsopimuslain 7 luvun 1–2 §:ssä sanottua asiallista ja painavaa syytä. Tällaisina irtisanomisperusteina pidetään syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia toimihenkilöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Irtisanomisperustetta harkittaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat. Työsopimuslain irtisanomisperusteita koskevia tuomioita voidaan käyttää hyväksi myös sopimuksen tulkinnassa, sikäli kuin annetuilla tuomioilla voidaan katsoa olevan ennakkopäätöksen arvo.
Irtisanomisen perusteet. 1. Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain työsopimuslain 7 luvun 1–2 §:n mukaisesta asiallisesta ja painavasta syystä. Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liit- tyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperustee- na voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei kykene selviytymään työtehtävistään. Xxxx xxxxxxx- suutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huo-