Takuu Mallilausekkeet
Takuu. 11.1. Takuuaika ja –ehdot määräytyvät myyjän antamien ehtojen mukaisesti.
11.2. Vian ilmettyä ostajan on tehtävä vikailmoitus ensitilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa vian ilmenemisestä.
11.3. Asiakkaan tulee toimittaa viallinen laite omalla kustannuksellaan ja vastuulla myyjän osoittamaan huoltopaikkaan ja takaisin. Mikäli laitetta ei voida toimittaa myyjälle korjattavaksi, korjaus tapahtuu asiakkaan luona siten, että korjaukseen liittyvistä matkakuluista veloitetaan asiakkaalta puolet. Kun korjaus tapahtuu asiakkaan luona, asiakkaan on taattava korjaajalle pääsy tiloihin normaalina työaikana. Myyjälle ilmoitettujen takuun piiriin kuulumattomien vikojen tutkimisesta ja korjaamisesta aiheutuneet kulut laskutetaan erikseen, ellei takuunalaisista laitteista ole tehty sellaista huolto- tai ylläpitosopimusta, joihin nämä palvelut liittyvät.
11.4. Takuun puitteissa myyjä harkintansa mukaan joko korjaa tai vaihtaa vialliset osat. Vaihdetut osat siirtyvät myyjän omistukseen.
11.5. Myyjän vastuu ulottuu ainoastaan virheisiin, jotka syntyvät sopimuksen edellyttämissä käyttöolosuhteissa ja laitetta/tarviketta oikein käytettäessä. Se ei käsitä virheitä, jotka johtuvat asiakkaan antamista virheellisistä tai puutteellisista perustiedoista, muun kuin myyjän suorittamasta virheellisestä, puutteellisesta tai ohjeiden vastaisesta laitteiden säilytyksestä, asennuksesta, huollosta, korjauksesta tai muutoksesta, viallisista tai sopimattomista tietotarvikkeista, muiden kuin myyjän hyväksymien tuotteiden liittämisestä järjestelmään, jännitehäiriöistä, onnettomuudesta tai tavanomaisesta kulumisesta. Laitteen sähkö-, kaasu- ja vesiliitännät sekä staattisen sähkön poistamiseksi tarvittavat toimenpiteet on tehtävä valmistajan ohjeiden mukaisesti. Samoin kaasu- ja jätteenpoisto on järjestettävä valmistajan ohjeiden mukaisesti. Mikäli laitetta käytetään tai se on liitetty valmistajan ohjeiden vastaisesti, niin laite ei kuulu takuun piiriin. Lääkintälaitteen kulutustarvikkeet eivät kuulu takuun piiriin. Myyjän takuu ei myöskään käsitä kuljetusvaurioita eikä laitteen toimintakunnon kannalta merkityksettömiä virheitä.
11.6. Takuukorjaus ei pidennä takuuaikaa. Myyjä ei vastaa laitteiden eikä tarvikkeiden aiheuttamista välillisistä vahingoista tai saamatta jääneistä hyödyistä.
11.7. Takuu edellyttää, että laitteille on takuuaikana suoritettu tarpeelliset määräaikais- ja ylläpitohuollot. Edellä mainitut huollot eivät kuulu takuuseen.
11.8. Seuraavia seikkoja pidetään ylivoimaisena...
Takuu. Myydylle tavaralle on voimassa valmistajan ehtojen mukainen takuu, ellei toisin sovita.
Takuu. 4.3.1 Maventa käyttää kaupallisesti kohtuullisia keinoja varmistaakseen, että Ohjelmistot toimivat Tilauskauden aikana olennaisin osin Ohjelmistoa koskevassa Dokumentaatiossa kuvatun mukaisesti edellyttäen, että ne on konfiguroitu asianmukaisesti (mukaan lukien Asiakkaan selainvalinta) ja päivitetty kulloinkin tuettuun versioon. Tuetut versiot voivat vaihdella eri Ohjelmistojen välillä ja ne käyvät ilmi Ohjelmiston Dokumentaatiosta. Asiakas hyväksyy, että Ohjelmistot ja niiden tuottaminen ei ole täysin virheetöntä ja Ohjelmiston kehittäminen sekä parantaminen on jatkuva prosessi.
4.3.2 Maventa ei takaa, että Ohjelmisto vastaa Asiakkaan vaatimuksia tai tarpeita, toimii yhdessä Asiakkaan valitsemien laitteiden, järjestelmien tai asetusten, kokoonpanon, konfiguraation, muutosten, laajennusten tai integraatioiden kanssa, joita ▇▇▇▇▇▇▇ ei ole tehnyt tai hallinnoi, tai mikäli Ohjelmisto toimitetaan internetin kautta, että Ohjelmisto toimisi keskeytyksettä. Maventa ei ole vastuussa internetistä, internet-palveluntarjoajista eikä Asiakkaan internet-yhteydestä.
4.3.3 Mikäli Ohjelmisto ei toimi tässä kohdassa 4.3 kuvatun rajoitetun takuun mukaisesti, Maventa korjaa Ohjelmistossa vahvistetut virheet tai puutteet omalla kustannuksellaan. Ohjelmistossa vahvistetut virheet tai puutteet tarkoittavat virheitä tai puutteita, jotka ovat Maventan jäljennettävissä ja/tai Maventan tukikanavissa vahvistettuja, ja jotka tapahtuvat Tilauskauden aikana. Maventa voi oman valintansa mukaan korvata Ohjelmiston tai sen toiminnallisuuden korjaamisen sijaan.
4.3.4 Mikäli vahvistettu virhe tai puute on luonteeltaan siinä määrin olennainen, että Asiakkaan mahdollisuus käyttää Ohjelmistoa on merkittävästi alentunut eikä Maventa korjaa vahvistettuja virheitä tai puutteita tai korvaa Ohjelmistoa kohtuullisen ajan kuluessa kohdan 4.3.3 mukaisesti, Asiakas voi irtisanoa Sopimuksen kyseisen Ohjelmiston osalta. Tässä tapauksessa Asiakas on oikeutettu suhteutettuun korvaukseen Ohjelmiston jäljellä olevan Tilauskauden maksuista alkaen siitä kuukaudesta, joka seuraa Maventan vahvistamaa virheiden ja puutteiden korjausta.
4.3.5 Ellei näissä Maventan Palveluehdoissa ole nimenomaisesti todettu muuta, Asiakkaalla ei ole oikeutta esittää mitään vaatimuksia ▇▇▇▇▇▇▇▇ kohtaan.
4.3.6 Linkit Ohjelmistossa esiintyville muille kuin Maventan hallinnoimille sivustoille tai niihin liittyville sivustoille tai dokumentaatioon on annettu vain käytännöllisyyssyistä. Maventa ei ole vastuussa tällaisista sivustoista.
Takuu. Meillä on lakisääteinen velvoite toimittaa tämän sopimuksen mukaisia tuotteita. Kuluttajille sovelletaan lakisääteisiä takuuoikeuksia, jotka määräytyvät sen maan lakien mukaan, jossa kuluttajan vakinainen asuinpaikka sijaitsee. Tietoja mahdollisista lisätakuista ja niiden tarkoista ehdoista löytyy tuotteen vierestä ja tarvittaessa aihetta käsittelevältä sivulta verkkokaupassamme. Yhteystietomme kuluttajien ja yritysten reklamaatioita varten löytyvät verkkokaupastamme kohdasta ”Yritystiedot”. Kun käytät takuuoikeuksiasi ja pidämme välttämättömänä tavaroiden takaisin saamista valituksen tutkimiseksi, sinun on lähetettävä tavarat takaisin yritystiedoista löytyvään osoitteeseen meidän kustannuksellamme. Pyrimme vastaamaan kaikkiin valituksiin välittömästi, mutta viimeistään 14 päivän kuluttua valituksen lähettämisestä. Asiakaspalvelumme vastaa kysymyksiin, reklamaatioihin ja vaatimuksiin arkipäivisin klo 11.00-17.00 (EET) puhelimitse numerossa +▇▇ ▇▇▇ ▇▇ ▇▇ ▇▇ ▇▇ sekä sähköpostitse ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇@▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇.▇▇.
Takuu. Tuotteiden ja Palveluiden takuuaika on 12 kuukautta, ellei sopi- muksessa ole muuta sovittu. Takuuaika alkaa siitä päivästä, jolloin Tuote tai Palvelu on vastaanotettu Asiakkaalla. Takuu kattaa kaikki takuuaikana ilmenevät virheet. Takuu ei kui- tenkaan kata virheitä, jotka aiheutuvat kirjallisten käyttöohjeiden vastaisesta tai muusta selvästi virheellisestä Tuotteen tai Palvelun käytöstä. Toimittaja on velvollinen viipymättä tiedon saatuaan kustannuk- sellaan korjaamaan kaikki takuuaikana ilmenevät virheet tai toi- mittamaan uuden tuotteen virheellisen tilalle. Ellei toisin ole sovittu, tuotteen takuuaika pitenee sillä ajalla, jona Tuotetta tai Palvelua ei ole virheen vuoksi voitu käyttää. Takuuajan pituus on kuitenkin enintään kaksinkertainen alkuperäiseen takuu- aikaan verrattuna. Jos Toimittaja ei täytä takuuvelvoitteitaan kohtuullisessa ajassa siitä, kun Asiakas on ilmoittanut virheestä, Asiakkaalla on oikeus teettää tarpeelliset korjaukset kolmannella osapuolella ja vaatia tästä aiheutuneita kustannuksia Toimittajalta vahingonkorvauk- sena. Asiakkaan on ilmoitettava Toimittajalle kirjallisesti etukäteen korjauksen teettämisestä kolmannella. Asiakkaalla on oikeus kor- jauksen sijasta vaatia hinnanalennusta.
Takuu. Myyjä takaa, että ▇▇▇▇▇▇▇▇ ovat virheettömiä sekä materiaalin että työn osalta 12 kuukauden ajan toimituksesta ("Takuu"), ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Takuu on yksinomainen tuotetakuu, joka annetaan vain sillä edellytyksellä, että Tuotteita käytetään, varastoidaan, käsitellään ja huolletaan asianmukaisesti normaaleissa käyttöolosuhteissa ja Myyjän ohjeiden mukaisesti, mikäli tällaisia annetaan. Ellei erikseen kirjallisesti ole toisin sovittu, noudatetaan kaikissa toimituksissa Ostajan mahdollisista ostoehdoista huolimatta seuraavia Myyjän Ehtoja: Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin. Tämä takuu ei kata sellaisia vikoja tai vahinkoja, jotka liittyvät Tuotteisiin,
a) jotka ovat Myyjän valmistamia ja niihin yhdistetään muiden valmistamia osia.
b) joissa Tuotteiden tai osien korjaus tai vaihto tulee tarpeelliseksi normaalin kulumisen, kajoamisen, onnettomuuden, ilkivallan, huolimattomuuden tai väärinkäytön vuoksi tai muutoin ilman Myyjästä johtuvaa syytä;
c) joissa Ostaja tai kolmas osapuoli on tehnyt korjauksia, muutoksia tai muokkauksia Tuotteisiin vastoin Myyjän ohjeita tai ilman Myyjän kehotusta ryhtyä näihin toimenpiteisiin;
d) jotka ovat Ostajan tai Ostajan palkkaaman kolmannen osapuolen suun- nittelemia tai määrittelemiä;
e) jotka on valmistettu Ostajan tai Ostajan palkkaaman kolmannen osapuo- len hankituista materiaaleista, eikä ▇▇▇▇▇ ole vastuussa yllä mainituista vioista tai vahingoista. Takuuvaatimuksen perusteella tehtävät korjaukset ja korvaavan tuotteen toimituk- set eivät pidennä yleistä takuuaikaa.
Takuu a) Tuotteen takuuehdot toimitetaan yhdessä tuotteen kanssa. Ne ovat myös saatavilla tarjouksissa, pyynnöstä ja verkkosivustolta ▇▇▇▇://▇▇▇.▇▇▇▇▇▇▇.▇▇/▇▇▇▇/▇▇▇▇▇▇▇▇_▇▇▇▇▇. Jokaisella tuotteella on maailmanlaajuinen takuu, johon sisältyy ostomaata koskeva vakiotakuu.
b) Agilent myöntää laitteistotuotteilleen materiaali- ja valmistusvirheitä koskevan takuun ja takaa, että tuote on teknisten tietojen mukainen. Agilent takaa, että sen omistamat perusohjelmistot vastaavat olennaisilta osin teknisiä tietoja.
c) ▇▇▇ ▇▇▇▇▇▇▇ saa takuuajan sisällä ilmoituksen valmistusvirheestä tai siitä, että tuote ei vastaa teknisiä tietoja, Agilent korjaa tai vaihtaa valintansa mukaan viallisen tuotteen. Asiakas maksaa viallisen tuotteen Agilentille palautuksesta koituvat kustannukset. Agilent maksaa korjatun tai vaihdetun tuotteen toimituskustannukset.
d) NÄISSÄ EHDOISSA ESITETYT TAKUUT OVAT POIS SULKEVIA. MITÄÄN MUITA KIRJALLISIA TAI SUULLISIA SUORIA TAI EPÄSUORIA TAKUITA EI MYÖNNETÄ. ERITYISESTI AGILENT TORJUU PÄTEMÄTTÖMINÄ EPÄSUORAT TAKUUT TALOUDELLISESTA HYÖDYNNETTÄVYYDESTÄ, SOVELTUVUUDESTA TIETTYYN TARKOITUKSEEN JA OIKEUKSIEN LOUKKAAMATTOMUUDESTA.
Takuu. 5.1.1 Käyttäjä ilmoittaa MAN T&B:lle MAN T&B-palvelujen virheen välittömästi. MAN T&B poistaa MAN T&B -palvelun virheen kohtuullisen ajan sisällä. Jos virheen poistaminen epäonnistuu kaksi (2) kertaa kohtuullisen ajan sisällä, käyttäjällä on oikeus irtisanoa tämä palveluehtoso- pimus erityisperusteella.
5.1.2 Korvausvaatimukset ovat poissuljettuja, mikäli aiheuttajana on käyttäjä tai tämän edustaja.
Takuu. 35.1. Ambientian Suorituksella on takuu. Takuu sisältää sen, että Ambientia korjaa takuuaikana Asiakkaan sille kirjallisesti Sopimuksen mukaisesti ilmoittamat Virheet.
35.2. Takuuaika on yksi kuukausi. Takuuaika alkaa Suorituksen toimittamisesta.
35.3. Takuun voimassaolo edellyttää, että Ambientian Suoritusta käytetään Sopimuksessa tarkoitetulla tavalla ja Sopimuksessa kuvatussa toimintaympäristössä ja että Asiakas on maksanut takuuajan alkaessa sitä ennen erääntyneet Ambientian Sopimusta koskevat laskut. Rauenneen takuun palauttamisesta voimaan sovitaan erikseen.
35.4. Ambientia sitoutuu korjaamaan veloituksetta Asiakkaan Ambientialle takuuaikana Ambientian osoittaman tehtävien hallintajärjestelmän kautta ilmoittamista täsmällisesti yksilöidyistä Virheistä (sisältäen yksilöivän tiedon Sopimuksen mukaisen Suorituksen poikkeamasta ja Asiakkaan yksilöivän käsityksen siitä, millainen Suorituksen osan tältä osin pitäisi olla) ilman aiheetonta viivytystä. Korjaaminen voi tapahtua myös kiertämällä Virhe tai toimittamalla Asiakkaalle ohjeet, joiden avulla Asiakas voi kiertää Virheen, mikäli tämä voi tapahtua ilman lisäkustannuksia Asiakkaalle.
35.5. Ambientian tässä Sopimuksessa antama takuu raukeaa välittömästi ja peruuttamattomasti, jos Asiakas käyttää Ambientian Suoritusta Sopimuksen taikka Ambientian antamien ohjeiden vastaisesti tai muun kuin Ambientian toimittaman tuotteen kanssa tai mikäli Asiakas tai kolmas osapuoli tekee muutoksia tai korjauksia Ambientian Suoritukseen ilman Ambientian kirjallisesti etukäteen antamaa suostumusta. Ambientialla ei ole takuun lisäksi muuta vastuuta Ambientian Suorituksen hyväksymisen jälkeen ilmenevästä Virheestä. Myöskään muita vaatimuksia osapuolta kohtaan ei voida esittää takuuajan päättymisen jälkeen.
35.6. Ambientian takuu ei kata Ambientian Suoritukseen sisältyvän kolmannen osapuolen osan sisältämää virhettä. Näissä tilanteissa Ambientialla on Asiakkaan pyynnöstä velvollisuus avustaa Asiakasta erikseen sovittavilla ehdoilla tunnistetun ongelman korjaamiseksi.
Takuu. Uudella maksupäätteellä ja kassakoneella on toimituspäivästä alkaen kahdentoista (12) kuukauden materiaali- ja valmistustakuu. Kaikilla muilla uusilla laitteilla vastaata takuu on kuusi (6) kuukautta. Kaikilla käytetyillä laitteella takuu on kolme (3) kuukautta. Mikäli Restolutionin laitehuolto havaitsee, että laitevika on aiheutunut esimerkiksi tapaturmasta, ulkopuolisesta henkilöstä, tulipalosta, ilmastoinnin, sähkön tai salaman aiheuttamista vioista tai häiriöistä, vesivauriosta tai muusta tällaisesta syystä taikka muuttuneista käyttöolosuhteista tai laitteen käyttämisestä muuten kuin asianmukaisella tavalla tai ohjeiden vastaisten tarvikkeiden (esim. kuittipaperi) käyttämisestä, laitteen huoltokustannukset veloitetaan asiakkaalta. Kannettavien laitteiden, kirjoittimien ja vastaavien tuotteiden takuu edellyttää, että niissä käytetään Restolutionin hyväksymiä tai suosittelemia tarvikkeita, kuten esimerkiksi akkuja, tulostuspaperi tai värinauhoja. Restolutionin vastuu maksupäätteen virheistä ja vioista on rajoitettu tässä kohdassa 14.4 määriteltyyn korjaus- ja vaihtovelvoitteeseen.
