Palveluraha Mallilausekkeet

Palveluraha. Osa-aikatyöntekijä on oikeutettu saamaan ulkomaanliikenteen työehtosopi- muksen tai alusta koskevan erillissopimuksen tarkoittaman palvelurahan ja/tai "petirahan" täysimääräisenä tehtyjen työpäivien mukaan samalla tavalla kuin kokoaikainen työntekijä.
Palveluraha. 1. Palvelurahapotin suuruus on, ellei toisin ole sovittu, 4 % kaikesta sekä aluksella tapah- tuneesta että ennakkoon ostetusta tarjoilusta ja myynnistä lukuun ottamatta myymälässä pulloittain myytävää alkoholia. 2. Palvelurahapotti jaetaan varustamon ja Suomen Merimies-Unionin erikseen sopimalla tavalla. Ellei jakotavasta päästä yhteisymmärrykseen, asia siirretään ratkaistavaksi tämän työehtosopimuksen osapuolten kesken. 3. Palveluraha maksetaan vain Suomen Merimies-Unionin jäsenille. 4. Palvelurahan vähimmäismäärä ilmenee liitteestä 1. 5. Niiden päivien osalta, kun alus on poissa liikenteestä telakoinnin tai muun odottamatto- man tai ennakoimattoman syyn johdosta ja kun sillä ei ole myyntiä, palvelurahan vähim- mäismäärä muuttuu liikenteestä poissaolon ja liikenteessä olon mukaisessa suhteessa. Si- ten, jos alus on esimerkiksi poissa liikenteestä 10 päivää kuukaudessa ja liikenteessä 20 päivää kuukaudessa, palvelurahan vähimmäismäärä on 2/3 matkustaja-alussopimuksen palkkaliitteen kohdan 6.9 tarkoittamasta kulloinkin voimassa olevasta palvelurahan vähim- mäismäärästä. 6. Sairausajalta maksettava palveluraha ei vähennä palvelurahapottia.
Palveluraha